maanantai 30. tammikuuta 2012

Lasinkeräilijät kokoontuivat Riihimäellä Lasipäivässä

Suomen Lasimuseon Ystävät ry:n järjestämä perinteinen Lasipäivä on jo vuosia ollut vanhojen lasiesineiden keräilijöiden alkuvuoden kohokohta. Jälleen viime lauantaina vanhojen lasiesineiden myyjien parhaimmisto oli koolla Riihimäellä. Vuodessa on kolme tapahtumaa, jotka on kohdistettu nimenomaan vanhoille lasiesineille, seuraava on kesäkuun alkupuolella lasimuseon pihalla ja kolmas tapahtuma on Lasivitriini syyskuussa Nuutajärvellä.

Ohessa kuvia Lasipäivästä, ne voi suurentaa klikkaamalla:


Lasimuseon vaihtuvien näyttelyiden sali oli täytetty myyntipöydillä. Lasimuseohan on tammikuussa suljettu ja seuraavat vaihtuvat näyttelyt avataan 17.2. Kuva on otettu ennen kuin ostava yleisö pääsi paikalle, siksi ihmisiä on kuvassa vain niukasti. Yleisön tultua paikalle käytävilläkin oli jo ahdasta.

Näyte Jouko Kettusen myyntipöydän esineistä.



Markku Salon muotoilemilla esineillä oli oma myyntipöytä.

Nanny Stillin muotoilemaa Koru -taidelasia pidetään usein Aimo Okkolinin suunnittelemana, mutta tässä oleva keltainen kristalliesine on Aimo Okkolinin signeeraama ja muistuttaa kovasti Stillin Korua.

Joillakin myyntipöydillä oli niin paljon tavaraa, että piti seistä pidemmän aikaa pöydän ääressä, jotta näki mitä kaikkea oli esillä. Näin täydestä pöydästä saattaa nopeammalla katsomisella jäädä havaitsematta kiinnostavakin esine.

Purppura-Antiikin myyntipöydän värikkäämpi puoli etualalla.

Ars Julikan tyylikäs kattaus.

Lasipäivässä oli esillä kaksi sinistä olympiamaljaa.

Nanny Stillin Grapponia-sarjan esineitä eri väreissä.


Näyte Tolkontiikin myyntipöydästä; etualalla Hongellin ja Okkolinin esineitä.

Kuvassa on vain pieni osa Ajan-Muiston tarjonnasta. Vasemman puoleinen Oiva Toikan Majakka on Tolkontiikin pöydällä.



Topiquen pöydällä huomio ohjautuu keskelle -

Toivo Niskakoski kertoi, että tämä on Nanny Stillin Nocturne -koesarjan malja. Se ei ehtinyt sarjatuotantoon, kun Riihimäen lasi lopetti taidelasin valmistamisen.

Kari Alakosken suunnittelemat esineet tekijän omalla myyntipöydällä kiinnostivat.

Yleisöä oli parhaimmillaan niin paljon, että liikkuminen käytävillä oli hidasta, kun piti liikkua varovasti ostokassien kanssa.


Iso taidelasiesine on lasinpuhaltaja Heikki Paunilan itse suunnittelema ja signeerattu Iittalassa vuonna 2000.

1 kommentti:

  1. Omistan vaarin perintönä kuvassa 11 (laskettuna ylhäältä alaspäin) kuvan keskellä esiintyvän vihreän kynttelikön. Mistähän voisin tiedustella sen arvoa...?

    VastaaPoista