maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tampereella oli lauantaina messupäivä

Keräilykuumeen yksipäiväinen Antiikki- ja keräilytapahtuma järjestettiin viime lauantaina Tampereella. Mies Etelä-Suomesta kävi messumatkalla ja lähetti kuvallisen matkakertomuksen, joka on ohessa:

Matkaa rautatieasemalta messuille oli alle kaksi kilometriä, joten sen saattoi hyvin kävellä. Alkumatkasta piti kuitenkin käydä Tammelan torilla tankkaamassa mustaamakkaraa. Samalla tuli tarkistettua melkein torin laidalla sijaitsevan Vaarin Varaston ikkuna.

Matkan puolivälissä saattoi ihastella Kalevan kirkkoa, josta sen valmistumisen aikaan 1960-luvulla käytettiin nimitystä Sielujen Siilo. Kun kirkonmäeltä katseli ympäristöön, niin selvisi syy myös messupaikan vaihtumiseen. Perinteisen messupaikan eli Sampolan piha oli täynnä remontointiin liittyviä tarvikkeita.

Kun vasemmalla näkyi tämä rakennus, oltiinkin jo melkein perillä. Kyseessä ei ole Dannyn ylläpitämä vanhainkoti vaan opiskelija-asuntola Domuksen vanha osa. Kuvassa vasemmalla on uudempi osa.

Ovien avautumista odotti kymmeniä innokkaita antiikin harrastajia ja myös ammattilaisia.

Messupaikkana oli opiston aula, joka oli valoisa sekä avara, ja sopi hyvin pienimuotoisten messujen pitopaikaksi.

Tällä kulmalla oli myynnissä esimerkiksi kirjallisuutta ja hopeaa, mutta vähemmän lasia.

Ajan-Muistolla oli tuttuun tapaan paljon hyvää lasia. Tässä on myrkkylasia heidän pöydältään.

Tolkontiikilla oli tutun hyllyn lisäksi myös myyntipöytä. Kuvan oikeassa alanurkassa on Karhulan kolmijalkainen lautanen jota harvemmin näkee kaiverrettuna.

Mukana oli myös sellaisia kauppiaita, joita ei usein näe messuilla myymässä. Tässä on yhden sellaisen lasivalikoimaa.

Tämä simpukkaa muistuttava lasiesine on Nuutajärven uudempaa tuotantoa. Myyjä ei muistanut taiteilijan nimeä, mutta esineen kyljessä oli signeeraus SM11Nu.

Kun messut oli nähty ja kadun toisella puolella ollut kirpputori tarkistettu, saattoi lähteä paluumatkalle. Jos jalat olivat väsyneet tai oli ostanut painavia esineitä, oli paluumatka hyvä tehdä nyssellä. Kuten kuvasta näkyy, oli reittivaihtoehtoja useita. Tarina ei kerro jouduttiinko Keskustorille, Pyynikintorille, Ryydinpohjaan vai Kaarilaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti