sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Glorian antiikissa paljon asiaa lasista

 


Glorian antiikin juuri ilmestyneessä numerossa 8/2012 on tavallista enemmän luettavaa lasinkeräilijöille. Lehden linjaa on muutettu ja siinä on jatkossa aikaisempaa enemmän asiaa 1900-luvun taideteollisuusesineistä ja keräilystä ylipäätään.

 

 
 
Uusimmassa numerossa on kolmen aukeaman juttu Kauklahden lasitehtaasta. Juttu tulee todella tarpeeseen, sillä tehtaasta ja sen tuotteista on julkaistu kovin vähän kirjallisuutta. Jutun teksti Kari-Otso Nevaluoman ja kuvat Niclas Wariuksen.
 

Studiolasiliikkeestä Glorian antiikissa on Kaisa Koiviston kirjoittama aukeaman juttu.

 
 

Lasimuotoilija Tamara Aladin ei ole ollut julkisuudessa viime vuosina juuri lainkaan, nyt hän päästänyt Glorian antiikkiin jutun toimittaneen Selina Vienolan ja valokuvaaja Jaanis Kerkisin Haminan kotiinsa.

 

torstai 27. syyskuuta 2012

Yle Teema uusii design-vuoden kunniaksi: Pro arte utili


Kirsti Petäjäniemen Pro arte utili -sarja suomalaisesta muotoilusta on kestänyt aikaa hyvin, ja tietyiltä osiltaan patinoitunut kauniisti. Sarja esittelee tekijälähtöisesti muotoilumme kulmakiviä, avaa tekijöiden ajatusmaailmaa ja työprosessia ja esittelee tuotantoa. Sarja on tehty vuosina 1980 - 81.

Teeman Elävä arkisto uusii sarjan syksyn 2012 aikana neljänä juhlapakettina. Ensimmäiseksi tutustumme 2. lokakuuta modernin muotoilun ja arkkitehtuurimme suurnimiin Alvar Aaltoon ja Eliel Saariseen, sekä juhlitun Kaj Franckin lasimuotoiluun.

Toinen paketti (23.10.) kertoo Suomen muotoilun tarinaa tekstiilien näkökulmasta: henkilökuvissa nähdään Marimekon Tasaraitojen suunnittelija Annikki Rimala sekä tekstiilitaiteilijat Ritva Puotila, Dora Jung ja Li Englund.

Kolmannessa paketissa (13.11.) tutustutaan muotoilun opettajiin ja opiskelijoihin kolmen ohjelman verran, ja henkilökuvissa nähdään hopeaseppä Bertel Gardberg ja tekstiilitaiteilija Irma Kukkasjärvi.

Viimeisessä paketissa (4.12.) esitellään neljä eri materiaalin ja erilaisten muotojen parissa työskentelevää muotoilijaa: keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundström, käyttölaseja suunnitteleva Jorma Vennola, Muuramen huonekaluista vastaava Pirkko Stenros, ja korusuunnittelija Saara Hopea.

Pro arte utili, hyödyllisen taiteen puolesta, sopii hienosti nimeksi muotoilua käsittelevälle dokumenttisarjalle: useinhan design-tuotteet asettuvat käytännöllisen ja epäkäytännöllisen, uniikin taiteen ja teollisen tuotannon välimaastoon. Parhaimmillaan muotoilu on sekä taidetta että käyttökelpoista. Pro arte utili on ollut myös Taideteollisen korkeakoulun ja sittemmin Aalto-yliopiston motto ja missio.


Kuvaruutukaappaus: www.yle.fi
 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Vanhojen lasiesineiden alkuperäishintoja



Ne lasiesineet, jotka tällä hetkellä ovat arvokkaita, eivät välttämättä valmistusajankohtanaan ole olleet muita vastaavia esineitä kalliimpia. Kahden alkuperäiseltä samanhintaisen esineen hintakehitys on vuosikymmenten saatossa voinut olla hyvinkin erilainen. Joidenkin muotoilijoiden nimellä on enemmän markkina-arvoa kuin muilla ja eri lasitehtaitakin arvostetaan eri tavoin.


Tässä kuvassa on kaksi 3000 markan maljakkoa. Vasemmalla Tyttö ja kukka sekä oikealla Poika ja kala. Esineet ovat Kumelan lasitehtaan tuotantoa ja hintatieto on peräisin tehtaan vuoden 1955 tuoteluettelosta. Samaa maljakkoa on varioitu valmistamalla samanlaisia maljakkoja erivärisistä lasimassoista ja niitä on koristeltu erilaisilla hiontakuvioilla.


Tämä maljakko on aikanaan maksanut valmistumisajankohtanaan 1950-luvulla lähes yhtä paljon kuin Gunnel Nymanin Barokki. Kyseessähän on Helena Tynellin Kaupunkimatka, jonka alkuperäishinta oli 38.500 markkaa. Barokki maksoi samaan aikaan 39.000 markkaa. Gunnel Nymanin muotoilemat esineet ovat viime vuosina nousseet paljon muita suunnittelijoita enemmän. Barokki-maljakoita on myyty huutokaupoissa vähän alle ja vähän päälle 10.000 euron parin viime vuoden aikana.
Antiikin myyntitapahtuma Salongissa  oli pari viikkoa sitten myytävänä Tynellin saman ajankohdan Puutarha-lautanen 2.500 eurolla. Valmistumisajankohtanaan se maksoi 31.000 markkaa.
 

maanantai 24. syyskuuta 2012

Lahden Antiikki- ja Keräilymessut siirtyvät Jokimaalle



Lahdessa seitsemättä kertaa järjestettävät Keräilykuume Antiikki- ja Keräilymessut alkavat lauantaina. Viikonlopun kestävät messut tuovat Jokimaan ravikeskukseen kymmeniä antiikki- ja keräilyalan kauppiaita ympäri suomen. Tarjolla on runsas kattaus vanhaa ja nostalgista, keräilyllisesti mielenkiintoista tavaraa antiikista retroon ja grammarin neuloista desing-lasiin.

Messut järjestetään Jokimaalla ensimmäistä kertaa. Tapahtuman tuottaja Torsti Nieminen, messut järjestävästä Exponovasta kertoo, että uuden järjestämispaikan etsiminen tuli eteen, koska tilat joissa messut aiemmin on järjestetty, eivät tällä kertaa olleet käytettävissä.
Niemisen mukaan Jokimaa on erinomainen paikka tällaisen tapahtuman järjestämiseen. Jokimaalle on helppo tulla, siellä on paljon maksutonta pysäköintitilaa ja hyvät ravintolapalvelut. Totohalli on myös valoisa, valon määrällä on merkitystä näyttävän esillepanon aikaansaamiseksi.

Messuille on tulossa näytteille ja myyntiin esimerkiksi hyvätasoista design-lasia, keittiöantiikkia, keräilyrahoja, antikvaarista kirjallisuutta, koruja, hopeaa ja keräilypostikortteja ravikeskuksen Totohallin täydeltä.

Päijät-Hämeen Numismaatikot arvioivat osastollaan yleisön mukanaan tuomia rahoja ja kertovat rahojen keräilystä harrastuksena. Myös vanhoista postikorteista on mahdollista saada arvioita ja tunnistamisapua.

ExpoNovan järjestämät Keräilykuume Antiikki- ja Keräilymessut Jokimaan ravikeskuksessa, Jokimaankatu 6, Lahti, 29.-30.9. lauantaina ja sunnuntaina kello 10 - 16. Aikuisten pääsymaksu 6 € ja kello 14 - 16 välillä 4 €. Lisätietoja tapahtumasta www.kerailykuume.fi

lauantai 22. syyskuuta 2012

Göran Hongellin maljakkopari



Kuvassa on kaksi kahdeksankulmaista fasettihiottua kristallimaljakkoa, jotka on koristeltu samanlaisilla lehtikuvioilla. Lasimassan sinivihreä väri on peräisin suomalaisesta hiekasta, joka rautapitoisena värjää lasin. Hyvää väritöntä lasia saatiin vain ulkomailta tuodusta kvartsihiekasta.
 


perjantai 21. syyskuuta 2012

YLEn Design 200 -sarjassa lasiesineitä



Ylen FST 5 –kanavalla pyörii parhaillaan Design 200 –sarja, jonka on tuottanut Långfilm Productions Finland Oy. Jaksot ovat minuutin mittaisia ja ne esitetään Yle Fem -kanavalla arkipäivinä klo 19:58. Jaksot ovat tv-esityksen jälkeen nähtävissä Ylen Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/1559816

Sarjassa esitellään 1900-luvun suomalaista muotoilua ja muotoilijoita. Lasimuotoilijoista oman jakson ovat toistaiseksi saaneet: 3.8. Valter Jung, 3.9. Helena Vilenius, 20.9. Tyra Lundgren.

 

torstai 20. syyskuuta 2012

Lasiaiheita vanhoissa Suomen Kuvalehdissä



Tässä blogissa on aikaisemminkin ollut juttua siitä, että vanhat sanoma- ja aikakauslehdet ovat hyviä tietolähteitä suomalaisen lasiteollisuuden historia selvittämisessä. Ohessa muutama juttu vanhoista Suomen Kuvalehdestä.



 
Lokakuussa 1948 on Suomen kuvalehden numeron 42/1948 kansikuvajuttuna eräiden elintarvikkeiden vapautuminen säännöstelystä. Vasta vuonna 1954 viimeisetkin hyödykkeet vapautuivat säännöstelystä.
 

 
Saman numeron sisäsivulla on juttu lasitaitelija Gunnel Nymanin elämän päättymisestä.
 


 
Ahlström-konserni oli monitoimialayhtiö ja sen Karhulan tehtailla valmistettiin Karhula-brändin alla paljon muutakin kuin lasia: muovia edeltäneestä bakeliitista käytettiin Karhulassa nimitystä Karhuliitti ja siitä valmistettiin monenlasia esineitä. Paperista, pahvista ja kartonkista tehtiin monenlaisia tuotteita, kuten tässä markkinoitavaa Pinkopahvia.



 
Lokakuussa 1965 oltiin vasta siirtymässä kertakäyttötuotteisiin. Onneksi tämä vaihe jäi suhteellisen lyhyeksi ja kierrätys toimii taas.
 






sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Lasiesineitä etsimässä Vantaan Myyrmäki-hallissa



Myyrmäki-hallissa on keväästä alkaen pidetty viikonloppuisin kirpputoria. Halliin mahtuu paljon myyjiä ja paljon asiakkaita. Vaikka paikalle pääsee helposti julkisilla liikennevälineillä, on ajoittain henkilöautoja pysäköityinä virallisten pysäköintipaikkojen lisäksi mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Kohta liikunnan harrastajat valtaavat hallin myös viikonloppuisin ja kirpputori pitää taukoa talvikauden.



Myyrmäki-halli aamuauringossa.


Halliin on monta sisäänkäyntiä ja jokaisen edessä on jono odottamassa ovien avautumista. Tästä ovesta myyjät jonottavat ilmoittautumaan ja tavarat tuodaan yleensä muiden ovien kautta. Tämän sisäänkäynnin vieressä oli myös kukka- ja makkarakauppiaiden myyntipaikat.


Ovet avautuvat klo 9 jolloin kaikki ryntäävät sisään, niin myyjät kuin ostajatkin. Myyjät rientävät pystyttämään pöytiä ja laittamaan tavaroita esille. Ostajat suuntaavat kahvioon tarkkailemaan tilanteen kehittymistä. Lauantaisin kuhina on valtava koska kaikki myyntipöydät pitää pystyttää. Tämä kuva on sunnuntailta jolloin jo lauantaina paikalla olleiden myyjien tavarat ovat valmiina paikallaan liinoilla ja pressuilla peitettynä.


Hyvää lasia täältä on vaikea löytää. Tosin joskus myymässä on myös sellaisia kauppiaita jotka käyvät myös alan messuilla myymässä, joten heidän lasitarjontansa on selvästi muita parempaa. Tässä on yksi esimerkki.


Tältä pöydältä löytyy ainakin Nuutajärven tuhkakuppi jonka pohjassa on hevosen kuva ja Armando Jacobinon vihreä kiulu.

Kokoelma vaaleanpunaisia Olympia-maljan näköisiä maljoja

perjantai 14. syyskuuta 2012

Uutta suomalaista taidelasia ArtHelsinki –tapahtumassa



ArtHelsinki –nykytaidemessut ovat käynnissä Helsingin messukeskuksessa aivan Salonki –myyntitapahtuman vieressä. Markku Salo ja Ritva-Liisa Pohjalainen ovat kumpikin omilla osastoillaan esillä ArtHelsingissä.

ArtHelsinkiin pääsee samalla pääsylipulla kuin antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonkiin sekä Habitare-sisustusmessuille.

Ohessa on kuvia Salon ja Pohjalaisen osastoilta.


Galleria Markku Salon näyttelyhylly.









Ritva-Liisa Pohjalaisen osastoa.




 

torstai 13. syyskuuta 2012

Lisää kuvia Salonki-tapahtumasta



Tänään iltapäivällä Salonki avautui yleisölle ja väkeä alkoi näkyä Messukeskuksen käytävillä enemmän. Ohessa on lisää kuvia tapahtumasta.

 
Iltapäivällä käytävillä alkoi näkyä enemmän asiakkaita.

Tolkontiikin osastolla on myynnissä Aimo Okkolinin Kesä ja talvi.

Samalla osastolla on myynnissä Aimo Okkolinin suunnittelema Liekki, joita Riihimäen kaupunki lahjoitti Vuoden riihimäkeläiseksi valituille. Oikealla on Aimo Okkolinin muotoilemia töitä hioneen A. Ekholmin omiin nimiinsä signeeraama kristalliesine.


Tässä jo myydyssä Ekholmin työssä on Riihimäen lasin tarra signeerauksen lisäksi tallella.


Tolkontiikin hyllyn päällä oli Aimo Sulosen Riihimäen lasille muotoilema maljakko vasemmalla ja oikealla Kumelan kastemalja.

Jyrki Sailon suunnittelema upea hiontakuvio on Sulo Tommolan taitavasti toteuttama.

Galleria Euro Art & Antikin lasivitriinissä mm. Gunnel Nymanin kalla.

Samalla osastolla toisessa vitriinissä on mm. Saara Hopean kristallimalja.

 

Purppura-Antiikin vitriinissä on näyttelysomisteena Viikko Sanomat –lehden kansikuva vuodelta 1963.

 
 
Mimosan Sydämen hyllyssä on Nuutajärven tehtaan juhlapullo laseineen. Näitä pulloja kyllä näkee myytävänä, mutta kokonainen setti laseineen on harvinaisempi.
 
Mimosan Sydämen osastolla oli myös tuhkakuppien keräilijöille lisäystä kokoelmiin.



Tänään neljän maissa alkoi Salonki-tapahtumassa olla jo kunnon messutunnelmaa, kun käytävät alkoivat täyttyä asiakkaista.

Pekantikin osastolla oli hyllyn päällä tällainen laakea malja.



 


 

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vanhan tavaran myyntitapahtuma Salonki avautuu yleisölle torstaina



Helsingin messukeskuksessa avautuu yleisölle torstaina klo 14 antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonki. Se kestää sunnuntaihin asti ja samalla lipulla pääsee myös ArtHelsinki ja Habitare –messuille.

Salonki-tapahtuman järjestäjänä toimii tänä vuonna Suomen Messut. Näytteilleasettajia on reilut 50, joka on vähemmän kuin viime vuonna. Vanhoja lasiesineitä on kohtuullisen hyvin tarjolla.
 
Tapahtuman nettisivuilta voi katsoa näytteilleasettajien luettelon, auki-oloajat, ohjelmalavan esitelmöitsijöiden aikataulut ja muut tiedot. www.salonki.com

Ohessa on keskiviikon ammattilaistapahtuman aikana otettuja kuvia.
 
 
Helsingin messukeskuksen neloshallin kahvilatasanteelta avautuu hyvä näköala Salonki-tapahtumaan.


Oululaisen Anita Antikin osastolla on paljon suomalaisen taideteollisuuden merkkituotteita.


Muun muassa tämä Helena Tynellin Riihimäen lasille muotoilema Puutarha-lautanen.

Samalla osastolla on runsaasti Nanny Stillin Harlekiini-sarjan esineitä.

Tämäkin kuva on  Anita Antikin osastolta.

Ammattilaispäivänä käytävillä ei ollut paljon ihmisiä, mutta viikonloppuna on varmasti kuhinaa.

Riihimäkeläisen Purppura-Antiikin osastoa.

Purppura-Antiikin vitriinin ylähyllyllä on Helena Tynellin muotoilemia esineitä ja alahyllyllä Aimo Okkolinin.



Samalla osastolla Nanny Stillin töitä ja alahyllyllä uudempaa kotimaista taidelasia.

Vasemmalla on turkulaisen Old Artin lasivitriinejä.

Samalla osatolla on Aimo Okkolinin töitä myös pöydällä.

Old Artilla on perinteiseen tapaan osastollaan taidelasia ja kuvataidetta.

Tolkontiikin  osastolla on runsaasti taidelasia.

Samalla pöydällä on kolmea eri keltaisen sävyä Okkolinin kristalliesineissä.
 
Tolkontiikin hyllyn päällä on Kaj Franckin punakorkillinen Kremlin kellot –karahvi.

Samalla osastolla Wirkkalan, Sarpanevan, Hopean ja Franckin muotoilemia esineitä.

Nämäkin esineet ovat Tolkontiikin hyllyssä.

Samalla myyjällä myös nämä neodyymit riihimäkeläiset taidelasiesineet.


Varkautelaisen Galleria Euro Art & Antikin osastoa.
 
Euro Antikin osastolla on myös uudempaa kotimaista taidelasia.

Samalla Riikosen osastolla on italialaisen Flavio Polin värikästä taidelasia.

Varkautelaismyyjän osastolta löytyy myös Tapio Wirkkalan taidelasia.

Riihimäkeläisen Ars Julikan osastoa.

 
Ars Julikan pöydällä on Tapio Wirkkalan kala.

Samalla pöydällä ovat nämäkin taide-esineet.

Ars Julikalla on lasiesineitä myös hyllyillä.

Stadin design´in värikäs pöytä täynnä taidelasia.

Kuva saman myyjän hyllyköstä.

Saman hyllykön yläosaa.

Tämänkin kuva on Stadin design´in osastolta.

Tällä osastolla on paljon vanhoja aikakauslehtiä,

sekä vanhoja julisteita.

Helsinkiläinen Aarnes Design ja Vanha Käpy Antiques –liikkeiden yhteisosastolla on myös jonkin verran lasiesineitä.

Yleisnäkymä tapahtumasta nurmijärveläisen Tmi Patinan osastolta katsottuna.

Patinan osastolla on Kaj Franckin suunnittelemia Trumpettilaseja Nuutajärven alkuperäispakkauksessa.

Etualalla tamperelaisen Antiikkilöydön esineistöä.