torstai 13. joulukuuta 2012

Wanhan Sataman Antiikkimessut peruttu ensi keväältä


Aivan kuten Olli Lindfors tämän blogin eilen julkaistussa jutussa arveli, supistuu vuoden 2013 messukalenteri tämän vuoden tarjonnasta. Messukauppiaat ovat äskettäin saaneet Wanhan Sataman messujen järjestäjältä Pro-Messut Oy:ltä ilmoituksen siitä, että keväällä 2013 ei Helsingin Katajanokalla pidetä messuja.

Maan hallitus kaipaa edelleen kansalaisten kriisitietoisuuden lisäämistä, vaikka monesta tuntuu, että viimeksi kuluneen vuoden aikana tiedotusvälineissä on asiasta kerrottu vähintäänkin riittävästi. Eurooppalainen talouskriisi ei ole tainnut vielä saavuttaa pohjalukemia ja epävarma tilanne on vuoden 2012 aikana selvästi näkynyt vanhojen taideteollisuustuotteiden markkinoilla. Vuoden loppua kohti lamaantuminen on lisääntynyt, mikä on käynyt selvästi ilmi joulukuun huutokaupoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti