lauantai 2. maaliskuuta 2013

Huutokauppakeisari ja muita television antiikkiohjelmia




Tiistaina 26.2. alkoi Jim-kanavalla uusi vanhoihin tavaroihin keskittyvä ohjelma Suomen huutokauppakeisari. Ohjelmakaaviossa sillä on tunnin slotti, mutta itse ohjelma on 42 minuuttia ja muu aika mainoksia. Tuotantoyhtiö Aito Media Oy on tehnyt ohjelmat, jotka Sanoma-konserniin kuuluva Jim-kanava esittää. Ensimmäinen jakso esitetään uudestaan sunnuntaina klo 16:25. Seuraava jakso esitetään ensimmäisen kerran tiistaina 5.3. klo 21. Kanava mainostaa ohjelmaa näyttävästi mm. ulkomainoksilla eli siihen satsataan ja sille pyritään saamaan hyvät katsojaluvut.  

http://www.aitomedia.fi/suomen_huutokauppakeisari.php

Ohjelmasarjassa Aki ja Heli Palsanmäki pyörittävät Akin suvussa jo 25 vuotta ollutta huutokauppapaikkaa Jyväskylän pohjoispuolella Uuraisten Hirvaskankaalla,

Jyväskylän ja Äänekosken puolessa välissä. Pariskunta käy hankkimassa tavaraa ihmisten kotoa ja kirpputoreilta, myös heille tullaan tarjoamaan esineitä ostettavaksi. Ensimmäisen jakson perusteella huutokaupassa myytävät tavarat ovat pääasiassa huutokaupanpitäjien omia, mutta nettisivujen mukaan he myös ottavat tavaraa myyntiin 22 prosentin komissiolla.

Huutokauppafirman konsepti on erikoinen: he keräävät tavaraa viikon ja joka perjantaina pidetään huutokauppa. Esineiden kuvat tulevat firman nettisivuille, joten ennakkotarjouksiakin voi tehdä käymättä paikan päällä. Isommat huutokaupan pitäjät tyytyvät pitämään huutokaupan noin kuukauden välein, joten on aikamoinen suoritus saada joka perjantaiksi kootuksi kiinnostava valikoima esineitä huutokaupattavaksi. Todennäköisesti Palsanmäen huutokauppojen yleisömäärät kasvavat tv-ohjelman myötä.


Ohjelman viehätys perustuu pitkälti pariskunnan, ja heidän avustajansa Markun, keskinäiseen sanailuun. Ainakin ensimmäisessä jaksossa myydyt tavarat edustivat vanhojen tavaroiden repertuaaria laidasta laitaan; lasiesineitä, keramiikkaa, vanha grammari, separaattori, jne.

Ulkomaisten esikuvien tapaan tässäkin ohjelmassa keskeisellä sijalla on se mikä on myyjän kate. Vaikka hankintahinnan ja myyntihinnan välinen ero olisikin prosenteissa kohtuullinen, niin alle sadan euron esineistä saa kokoon kuitenkin aika vähän euroja. Ensimmäisen jakson lopulla Aki Palsanmäki toteaakin, ettei tuon huutokaupan tuotolla elä. On aivan eri asia, jos myy esineitä oman toimen ohella huutonetissä tai kirpputorilla, jolloin myyntivoitto on puhdasta ekstraa, kuin jos myyntivoitosta maksaa verot, huutokauppatoiminnan pyörittämisestä aiheutuvat kulut.
 

 

Antiikkia, antiikkia

Suomalaisen television pitkäikäisin antiikkiohjelma on Yle TV1:n esittämä Antiikkia, antiikkia, joka perustuu alun perin brittiläiseen esikuvaan. Saman esikuvan mukaan Ruotsissa on Suomea pidempään esitetty heidän sovellustaan nimeltä Antikrundan. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT esittää ohjelman viikoittain torstaisin klo 20 sikäläistä aikaa. Yle Fem esittää nykyään perjantaisin ohjelman klo 15, kun päivällä tuo kanava esittää SVT:n ohjelmaa. Ohjelman jaksot ovat tunnin mittaisia. Ylen lähetysaika on viime viikkoina vaihdellut urheilulähetysten vuoksi, joka kannattaa tarkistaa netistä oikea aika kullakin viikolla. Ohjelmalla on nettisiivut http://www.svt.se/antikrundan ja SVT:llä on Yle Areenaa vastaava palvelu, mutta Antikrundanin lähetyksiä ei voi katsoa netistä Ruotsin ulkopuolella.



Britannian yleisradioyhtiö BBC:n alkuperäinen ohjema on nimeltään Antiques Roadshow eli ohjelmalla on samat alkukirjaimet AR kuin ruotsalaisella versiolla. Niillä on myös yhteinen logo: ympyrä, jonka siällä on tyylitellyt kirjaimet AR. Ohjelman nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.bbc.co.uk/programmes/b006mj2y

BBC:n ohjelmat ovat tarjolla BBC iplayerissä, mutta niitä ei voi katsoa Yhdistyneiden kuningaskuntien ulkopuolella netin kautta.


SVT:llä on toinenkin viikottainen antiikkiohjelma nimeltä Antikmagasinet. Yle esitti viime vuonna kymmenkunta ohjelmasarjan jaksoa suomeksi tekstitettyinä, mutta jatkoa ei ole seurannut. Tämän ohjelman nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.svt.se/antikmagasinet/

Tämäkin ohjelma löytyy SVT Play –palvelusta ja tämän ohjelman jaksot voi katsella myös Suomesta netin välityksellä. Kuvan laatu on parempi kuin Yle Areenassa.

Antiikkia, antiikkia ohjelmasarjaa tuottaa Ylelle ITV Studios Nordic. Firman nimi muuttui kun Tarinatalo Oy myytiin viime vuonna briteille. Tänä keväänä esitetään ohjelma 17:nnen tuotantokauden jaksoja. Ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin keväällä 1997. Jaksojen lähetysaika on sunnuntaisin klo 18:15 ja tämän jälkeen jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa rajoitetun ajan.

Ohjelman asiantuntijoista kaksi työskentelee Hagelstamilla ja sen tytäryhtiössä Apollossa, yksi on turkulainen antiikkikauppias.

 

Huutokaupan metsästäjät

FOX-kanavalla esitetään amerikkalaista Huutokaupan metsästäjät sarjaa, missä vanhan tavaran kauppiaat tai välittäjät ostavat vuokranmaksunsa laiminlyöneiden ihmisten tavaravarastojen sisältöjä. Tavaroihin saa tutustua vain varaston ovelta hetken katsoen eli ostaminen on arpapeliä eikä vanhan tavaran tuntemiseen perustuvaa ammattityötä. Tavaran myyminen eteenpäin tietysti vaatii osaamista, mutta monet esineet käydään ohjelmassa tunnistuttamassa spesialistilla. Nämä amerikkalaiset tosi-tv.-sarjat ovat usein lavastettuja. Tästäkin ohjelmasarjasta löytyy kriittisiä arvioita monelta netin keskustelupalstalta. Sarjasta erotettu Dave Hester on nostanut ohjelman tekijöitä vastaan vuonna 2012 oikeusjutun ja väittää sarjan olevan suureksi osaksi lavastettu. Hänen mukaansa tuottajat muun muassa lisäilevät itse varastoihin arvokkaita esineitä. Hesterin mukaan myös sarjan esiintyjille tarjotaan ilmaisia kauneusleikkauksia.
 

 

Panttilainaamo

Tässä sarjassa seurataan Harrisonien perheyrityksen toimintaa. Panttilainaamossa häärivät miehet kolmessa sukupolvessa. Isoisä Richard, poika Rick ja pojanpoika Corey pitävät putiikin pystyssä ja bisneksen kukoistavana. Peruspanttauksen lisäksi panttilainaamon tiskille tuodaan myyntiin mitä erikoisimpia artikkeleja. Tarkkasilmäiset puodinpitäjät erottavat romun aarteista ja käärivät harvinaisilla löydöillä dollarit kotiin. Amerikkalainen realitysarja eli tuo reality on syytä kirjoittaa muotoon ”reality”.

Panttilainaamon seuraava esitys on keskiviikkona 6.3. klo 22:00

http://www.jimtv.fi/ohjelmat/panttilainaamo/etusivu ja kotisivujen kautta pääsee katsomaan aikaisempia jaksoja Ruutu-palvelusta.

 

Käteiskauppiaat / Kutonen / la 19:00 / Kanadassa

Kutonen -kanavan ohjelmasarjassa kanadalainen parivaljakko kiertää ihmisten luona ostamassa vanhoja esineitä. Tässä sarjassa näkee mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on hienot kokoelmat mitä ihmeellisimpiä esineitä. Monissa vanhoihin tavaroihin keskittyvissä tv-ohjelmissa keskitytään liiaksi niiden rahalliseen arvoon ja varsinkin pikavoiton tekemiseen. Tässä ohjelmassa tuo piirre on varsin ärsyttävä; parivaljakko kiertää ostamassa tavaraa etupäässä vanhoilta keräilijöiltä ja kovan tinkimisen jälkeen näytetään heti mikä on tavaran ”oikea” rahallinen arvo eli nolataan nuo vanhat keräilijät, jota saatiin myymään esineensä liian halvalla. Tämän ohjelmasarjan yhdysvaltalaista esikuvaa esitettiin viime vuonna jollakin suomalaisella pienen yleisön kanavalla. Ohjelman lähetysaika on lauantaisin klo 19. Ohjelman kotisivu löytyy netistä: http://www.kutonen.fi/ohjelmat/sarjat/kateiskauppiaat

Suomessa näkyvät Kutonen ja TV5 ovat SBS TV:n kanavia, firma on osa SBS Media Group Finlandia ja saksalaista ProSiebenSat.1 Media AG -konsernia.
 

 
Bukowskin aarteet

AVA –kanavalla esitettiin aikaisemmin Ruotsin tv-kanava 8:lla näytetty 10-osainen Bukowskin aarteet –sarja, joka esittelytekstin mukaan päästää katsojat Pohjoismaiden johtavan antiikkihuutokauppa Bukowskin kulissien taakse. Vuodesta 1870 toiminut Bukowski on kauniiden esineiden asiantuntija, vaalija ja välittäjä, joka toimii myös Suomessa. Sarjassa seurataan antiikkiasiantuntijoiden työtä mm. vintage-muodin, taiteen, arvokorujen, huonekalujen ja hopeaesineiden parissa.

Mistä tunnistaa aidon ja arvokkaan? Minkä arvoinen on esimerkiksi aito Chanelin jakkupuku vuosikymmenten takaa? Bukowskin aarteet on jännittävä ja opettavainen matka kestävän kauneuden maailmaan.

Kyllähän ohjelmasarja antoi katsojalle tietoa huutokauppatalosta, mutta vain sitä tietoa, jonka he itse halusivat itsestään antaa. Aikamoinen puffaus yhdelle huutokauppatalolle.

AVA-kanava kuuluu MTV MEDIA -yhtymään, jonka omistaa ruotsalainen mediayhtiö Bonnier AB.
 

 
Uniikki

MTV3 –kanava esitti loppuvuodesta 2008 kuusi jaksoa ”muotoiluun erikoistunutta ohjelmaa” nimeltä Uniikki. Kanavan esittelytekstin kertoi:
 
Mistä voi löytää sellaisia muotoilun helmiä kuin Domus, Saturnus ja Kilta?

Ja mitä niistä kuuluu maksaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa 1900 – luvun muotoiluun erikoistunut ohjelma UNIIKKI . Se paitsi tekee katsojalle tutuksi klassikkohuonekaluja, lasiesineitä, astioita ja erikoisuuksia, myös konkreettisesti etsii niitä.
 
UNIIKKI menee kirpputoreille, huutokauppaan, vinteille ja roskalavoille. Minkälaisia aarteita voi vanhan roinan joukosta löytyä ja millaisia hintoja niistä kuuluu maksaa?

UNIIKKI ei unohda myöskään kaupungin aarteita – muotoilijoiden suunnittelemia julkisia tiloja joiden olemassaoloa kiireiset kaupunkilaiset eivät ehkä muuten tulisi huomanneeksi.

Ohjelman asiantuntijana toimii keräilijä ja design - kauppias Jouko Rekola. Hänen juontajaparinaan on muotoilija Marianne Valola. Kirpputorien aarteidenetsijä Oliver Backman on syntynyt keräilijäksi ja hän tietää mistä tavaraa kannattaa etsiä ja mitä siitä kannattaa maksaa.

Amerikkalaisten esikuvien mukaisesti tässäkin tosi-tv –sarjassa tuo totuus on parasta kirjoittaa muotoon ”tosi”-tv. Netin keskustelupalstoilla ohjelman lavastettuja huutokauppatilanteita kritisoitiin voimakkaasti. Ohjelman jokaisessa jaksossa annettiin Oliverin tehtäväksi etsiä kirpputoreilta tietty design-esine, joka sitten myytiin vähän Apollon huutokauppoja muistuttavassa ”huutokaupassa” moninkertaisella hinnalla. Eli taas nolattiin se henkilö, joka oli myynyt esineen kirpputorilla liian halvalla.

Kyllä ohjelmasarjassa kuitenkin annettiin myös pätevää tietoa suomalaisesta muotoilusta. Ohjelmasarjan Maikkarille tuotti Crea Video.

 

2 kommenttia: