maanantai 25. maaliskuuta 2013

VIIMEINEN VIIKKO: Lasiin prässättyä protestia – suurmieslaseja ja vaakuna-asetteja.


Näyttely Suomen kansallismuseossa 31.3.2013 asti

Näyttely kertoo 1900-luvun alun sortovuosien heijastuksista suomalaisiin puristelasiesineisiin. Suomen laajaa itsemääräämisvaltaa kaventaneet määräykset saivat aikaan 1890-luvulla yhä voimistuvia kansallisia mielenilmauksia. Helmikuun manifesti 1899 jyrkensi mielialoja protesteiksi ja peitellyn symboliikan keinoin ilmaistuiksi mielenosoituksiksi.

Suomalainen lasiteollisuus oli mukana mielenilmauksessa ottamalla lasimallistoonsa leijonavaakunalla, maakuntavaakunoilla ja suurmiesten kuvilla koristeltuja puriste-lasituotteita. Suomenmielisyyttä voitiin esitellä totilasien ja kahvipöydässä sokerikon, kermakon sekä lasiasetin voimalla.

Lasiin prässättyä protestia -näyttelyssä esillä olevat 1900-luvun alussa valmistetut ns. suurmieslasit ja vaakuna-asetit olivat yksi erikoisimmista suomalaisuuden ja omaleimaisen kansallisen historian korostuksista. Niistä on tullut myös haluttuja keräilykohteita.

Näyttelyn esineet ovat Karhulan, Iittalan, Nuutajärven, Wiialan ja Riihimäen lasitehtaitten valmistamia.

Näyttely on Keski-Suomen museon tekemä ja pohjautuu pääosin suurlähettiläs Risto Rekolan laajaan lasikokoelmaan. Näyttelyyn liittyvää julkaisua Erkki Fredrikson: ”Lasiin prässättyä protestia. Suurmieslaseja ja vaakuna-asetteja” myydään Kansallismuseon museokaupassa, hinta 10 €.

 

NÄYTTELYN ESITTELY ON JULKAISTU TÄSSÄ BLOGISSA 13.3.

 

Suomen kansallismuseo, Mannerheimintie 34, Helsinki.

Museo avoinna ti-su 11-18, ma suljettu. Museo suljettu myös pe 29.3.2013.

Sisäänpääsymaksu 8 / 6 e, alle 18-v. ilmaiseksi.

Lippukassa puh. 040 128 6469, ti-su klo 11-18.

Facebookissa http://www.facebook.com/?sk=welcome#!/pages/Suomen-kansallismuseo-The-National-Museum-of-Finland/170033496452749?fref=ts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti