lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tammisaaressa on antiikkimessut meneillään

Tammisaaren nuorisotalossa avattiin perjantaina perinteiset kolmipäiväiset kesäkuun alun antiikki- ja taidemessut. Perjantai-iltapäivä on kesäaikana hyvä ajankohta aloittaa messuviikonloppu. Opasteita oli tuloväylien varrella ja ensikertalaisetkin löysivät niiden avulla perille. Tammisaaren messuilla on nyt historiansa aikana kolmas järjestäjä, kun Wanha Tammitori vastaa nyt toista kertaa tapahtuman järjestämisestä. Nämä ovat antiikkimessutapahtumana pienimmästä päästä ja niillä on omanlaisensa, vähän erilainen, tunnelma. Sympaattinen tapahtuma, valitettavasti sillä ei ole kasvumahdollisuuksia, kun Tammisaaren nuorisotalo ei pysty antamaan lisätilaa tapahtumakäyttöön.

Tammisaari on mukava kesäkaupunki, josta löytyy paljon nähtävää messutapahtuman lisäksi. Vanhassa kaupungissa kannattaa kävellä ja poiketa EKTA-museoon, jossa on pysyvä Helen Scherfbeck –näyttely. Kannattaa kurvata myös vähän matkaa Hangon suuntaan ja poiketa J.Talsin vanhan tavaran kauppaan.

Messut jatkuvat huomenna sunnuntaina 9.6. ja lisää tapahtumasta voi lukea netistä: www.wanhatammitori.fi

Oheiset kuvat on otettu perjantaina heti tapahtuman avauduttua yleisölle.
 
Nuorisotalon pääsali on valoisa ja avara tila, joka sopii hyvin vanhan tavaran myyntitapahtuman järjestämiseen.


Tarjolla on myös laadukasta taidelasia.

Todella vanhoja pulloja löytyy myös.

Toiseksi suuri sali toimii nuorisodiskona ja sen huomaa takaseinän maalauksista.

Ars Julikan esineitä hyllyssä.

Tässä näkyy lisää Ars Julikan esineistöä.

Nämä viivahiotut Wirkkalat ovat Antiikki Maini ja Velin vitriinissä.
 
Ollin Onnen osastolla oli myös selvästi vanhempia lasiesineitä.

Nämä Lisa Johansson-Papen suunnittelemat valaisimet ovat alun perin
olleet haminalaisessa kirkossa. Nyt ne ovat myynnissä Ollin Onnella.

Vaikka vanhoissa valaisimissa on lasiosalla usein erittäin merkittävä rooli,
 niin harvemmin niitä noteerataan lasiesineistä puhuttaessa.
Nämä valaisimet ovat Patricks Möbelin osastolla.

Paavo Tynellin suunnittelema ja Taito Oy:n valmistama harvinainen kolmihaarainen lampetti löytyi myös Patricks Möbelin osastolta.
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti