maanantai 12. elokuuta 2013

Ohranjyviä silmissä

”Ohranjyvä silmässä” on vanha suomalainen kiertoilmaus humalassa olemiselle, silloinhan silmät saattavat alkaa harittaa. Ohra on Suomessa pääasiallisin viinan raaka-aine. Viina on yleisnimitys väkeville alkoholijuomille, mutta meillä sillä tarkoitetaan yleensä votka-tyyppisiä, kirkasta viinaa olevia juomia. Myös perunasta ja rukiista valmistetaan viinaa ja on Suomessa saatu aikaan viinaa myös selluloosan valmistuksen sivutuotteena. Muualla votkaa valmistetaan myös ainakin sokerijuurikkaasta ja hedelmistä. Puolassa on valmistettu votkaa myös kivihiilestä.

Suomalaisten suosikkiviina Koskenkorva ei ole EU-direktiivin mukaan votka, koska siihen lisätään sokeria maun pehmentämiseksi. Kossua on alun perin valmistettu perunasta, mutta nykyään se tehdään ohrasta.
Suurin osa Suomessa viljellystä ohrasta menee eläinten rehuksi, mutta myös oluen ja viinojen valmistukseen sitä käytetään. Leipäviljaksi sitä jauhetaan vähemmän. Ei siis ihme, että ohran tähkä on kelvannut koristelukuvioksi viinan ja oluen nauttimiseen käytettäviin astioihin.

Näin elokuun puolivälin lähestyessä viljojen puinti on jo alkanut ja tänä vuonna ohrastakin odotetaan kohtuullisen hyvää satoa. Sen kunniaksi on hyvä katsoa muutama kuva viljan tähkän kuvilla koristelluista viinakarahveista. Kuvissa näkyvät tähkät muistuttavat kuitenkin enemmän rukiin tähkää kuin ohran tähkää. Rukiin jyvistä kasvaa tuollaiset lyhyet vihneet, kuten kaiverruskuvissa, mutta tarkoitus kai kuitenkin on ollut kuvata ohran tähkää, jossa on pitäisi olla pidemmät vihneet. Meneekö taiteellisen vapauden piikkiin ?


Göran Hongellin suunnittelema ja Karhulan lasitehtaan valmistama karahvi. Tähän on olemassa myös ryyppylasit ja sellaisen kuva löytyy Suomen lasimuseon julkaiseman 100 vuotta Karhulan lasia –kirjan sivulta 183.



Hongellin suunnittelema ja Karhulan lasin valmistama on tämäkin karahvi.



Tähkän mallina on ollut kovin huonosatoinen lajike, kun jyviä on tähkässä vain 4 kappaletta jyviä kahdessa rivissä eli se on ilmeisesti kaksitahoinen viuhkaohralajike. Nykyisissä lajikkeissa jyvärivejä on useampia, tuottoisimmissa niitä on 6 ja jyviä rivissä lähes kymmenen.




Tämä on Iittalan lasitehtaan valmistama viinakarahvi. Nuppi on tarkoituksella vino, kuva löytyy vanhasta Iittalan kuvastosta. Onkohan suunnittelija Erkki Vesanto ? Nämä tähkät ovat kaartuneet alaspäin, joka merkki siitä, että ne ovat tuleentuneet eli kypsyneet puintikelpoisiksi. Vesannon piirtämät tähkät ovat yleensä painuneet alaspäin ja niissä on enemmän jyviä kuin Hongellin tähkissä.

Myös karahvin nuppiin on hiottu viljan tähkän kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti