perjantai 20. syyskuuta 2013

Yleisö täytti Salongin käytävät

Salonki ja muut samaan aikaan Helsingin messukeskuksessa järjestettävät messut avautuivat tänään yleisölle. Väkeä oli liikkeellä runsaasti. Suurimman suosion kerää luonnollisesti Habitare-sisustusmessut, mutta moni ensisijaisesti sisustamisesta kiinnostunut henkilö poikkesi myös antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma Salonkiin. Kävijäjoukkoa katsellessa huomasi, että väki poikkesi selvästi perinteisistä antiikkimessujen kävijöistä. Nuoria, varsinkin nuoria naisia, näki Salongissa paljon enemmän kuin vaikkapa syksyn perinteisillä Wanhan Sataman antiikkimessuilla on yleensä nähnyt. Monet kauppiaat ovat osanneet ottaa tämän mukaan otettujen tavaroiden valikoimissa. Perinteisten vakavaan keräilyharrastukseen liittyvien taidelasien, taidekeramiikka-esineiden ja arvovalaisimien lisäksi esillä on paljon kaikenlaista kivaa vanhempaa esineistöä. Kun ostohinta ei ole korkea, niin (heräte)ostopäätös syntyy helposti. Monenlainen retro- ja vintagetavara näytti käyvän hyvin kaupaksi. Kyllä kalliimmatkin esineet vaihtoivat omistajaa, muun muassa Sarpanevan Claritaksia, Okkolinin Lumpeenkukkia ja Nymanin piikkimuottimaljakoita myytiin.


Suorin reitti Salonki-tapahtumaan on heti messuhallin pääsisäänkäynnista suorakulma vasempaan ja punaista mattoa pitkin ovelle.
Tällainen näkymä avautu kun tulee sisään Salonki-taphtuman halliin. Toinen saapumisreitti kulkee ArtHelsinki -tapahtumalle varatun hallin kautta.

Brummer & Brummer -liikkeen osastolla oli perjantaina vilkasta.

Käytävillä mahtuu hyvin liikkumaan myös viikonloppuna, jolloin paikalla on enemmän väkeä kuin perjantaina. Etulalalla Ars Julikan osastoa.

Tolkontiikin hyllyn päällä on Tamara Aladinin Riihimäen lasille muotoilema esine, jonka vakuutusyhtiö Kansa on joskus antanut liikelahjana. Valitettavasti toimitalo ei ole arkkitehtonisesti ihan sen arvoinen, että olisi kannattanut ikuistaa taidelasiesineen kylkeen, mutta kulttuurihistoriaa tämäkin. Vakuutusyhtiö Kansasta ei ole kuin muisto jäljelle, kun sekin katosi 1990-luvulla muiden "punapääomaan" kuuluneiden yritysten kanssa.

Tolkontiikin hyllyä etualalla.

Nuoria naisia näkyi asiakaskunnassa enemmän kuin antiikkimessuilla yleensä. Ilmeisesti synergia Habitare-sisustumessujen kanssa toimii.


Daamit Fifty-Sisxty Stylen osastolla.


 
Oivan Toikan lautasia Anita Antikin osastolla.




Tapio Wirkkalan Briljant-sarjan kuohuviinilaseja ei ole tarjolla kovin usein. Nämä löytyvät J.Muurin hyllystä.

Samasta hyllyköstä löytyvät nämäkin esineet.

Arabian astiat kiinnostavat myös nuorempia naisia.


Fifty-Sixtyn Jarmo Kaappa teki kaupat. Taustalla Wanhan Tammitorin osastoa.

Ananas Secondhand Shopin osastolla on aina kaikenlaista kiinnostavaa tutkittavaa.

Samalla osastolla ovat nämäkin. Vasemmanpuoleinen on Oiva Toikan signeeraama pieni lasiesine.

Vanhat korut kiinnostavat kovasti.


Mistraalin Teemu Kleemola esittelee pöytänsä valikoimaa.

Vanhoja koruja löytyy iso valikoima Salonki-taphtumassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti