perjantai 14. maaliskuuta 2014

2 uutta kunniajäsentä lasimuseon ystäville

Suomen lasimuseon ystävät ry:n vuosikokouksessa 11.3. kutsuttiin yhdistykselle 2 uutta kunniajäsentä: Olli T. Ahtola ja Risto Aalto. Molemmat ovat olleet yhdistyksen kantavia voimia useiden vuosien ajan ja he ovat toimineet hallituksen jäseninä sekä puheenjohtajina. Edelleenkin he ovat yhdistyksen aktiivijäseniä.
 

Vasemmalla Olli T. Ahtola ja oikealla Risto Aalto.
Lasimuseon ystävien ansiomitalin on suunnitellut arkkitehti Juhani Kivikoski, joka oli aikoinaan Iittalan lasitehtaan johtaja sekä yksi SLMY:n perustajista ja pitkäaikainen hallituksen jäsen.
Mitali on pyöreä, kooltaan 80 x 20 mm, reunahiottu ja kirkkaan lasin optiikkaan perustuva. Aiheena on lasin muotoilun peruselementti, puhalluspillin päässä oleva lasipallo. Teksti, SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT 1985, kiertyy symbolisesti tämän kohteen ympärille. Mitalin muottityö, käsinvalu ja hionta on tehty Iittalan lasitehtaalla.
Edellä oleva esittelyteksti on peräisin Aimo Löfbergin artikkelista ”20-vuotias Suomen lasimuseon ystävät ry”, joka sisältyy yhdistyksen 20-vuotisjulkaisuun vuodelta 2005. Ensi vuonna yhdistys siis täyttää 30 vuotta. Kyseisessä julkaisussa esineestä käytetään myös nimitystä juhlamitali.
 
Suomen lasimuseon ystävät ry:n lasinen ansiomitali.
 
Nimikaiverrettu mitali voidaan myöntää yhdistyksen jäsenelle arvostuksen osoituksena ansiokkaasta toiminnasta yhdistyksen hyväksi. Mitalit myöntää yhdistyksen hallitus. Mitalia ei myönnetä yhteisöille eikä toimivan hallituksen jäsenille.
Vuonna 2000 myönnettiin ensimmäiset ansiomitalit kolmelle yhdistyksen perustajajäsenille; Antti O. Kolehmainen, Aimo Löfberg ja Arvi Paloheimo.
Seuraavat mitalit jaettiin vuonna 2003 pitkäaikaiselle puheenjohtajalle,
Markku Annilalle ja varapuheenjohtaja Juhani Kivikoskelle sekä monivuotiselle sihteeri-taloudenhoitaja Arja Vilpolle.

2005 kunniajäseniksi kutsuttiin Marja Raikamo ja Jarmo Heinonen.

2007 Ansiomitalin sai Jaakko Liikanen.
Pitkähkön tauon jälkeen tänä vuonna siis jaettiin kaksi ansiomitalia.
 
Juhani Kivikosken suunnittelema Suomen lasimuseon ystävät ry:n ansio/juhlamitali on valmistettu Iittalan lasitehtaassa. Mitalin reunaan hiottiin saajan nimi Kristallihiomo M. Okkolinilla. Mitalin yläreunan läpi heijastuu peilikuvana Olli T. Ahtolan nimi.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti