keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Tyhjiä pulloja


Pääsiäisen pyhät olivat pitkät ja kaupat kiinni. Jollakin saattoi olla jo niukkuutta ruokakaapissa ja joillain juomakaapissa. Eräs blogin lukija tutki pullovarastoaan, mutta niin kuin lasinkeräilijöillä yleensäkin on, olivat kaikki pullot tyhjiä.

Hän muisti nähneensä samantapaisten pullojen kuvia tässä blogissa joskus aikaisemmin. Kun hänen pullonsa poikkeavat vähän noista aikaisemmin kuvatusta whiskypulloista, niin lähetti kuvat omista ”hylsyistään”.

Aikaisemmin tästä aiheesta on julkaistu:



Vasemmalla olevissa kahdessa pullossa korkki poikkeaa aiemmin esitellyistä. Siinä korkin yläpäässä on muovia ja värikäs nauha. Pullot on tehty eri lasitehtaissa ja myös korkissa on pieni ero. Sitten on väritön kierrekorkilla varustettu pullo, jossa myös etiketti poikkeaa ruskeiden pullojen etiketistä. Toisella puolella on samantapainen etiketti englanniksi. Oikeanpuolimmaisena on "tuunattu" whiskypullo. Siinä etiketit on peitetty narulla ja kierrekorkista on tehty narun avulla musta pallo.

Ja tietysti myös pullojen pohjat piti kuvata: Leimat näkyvät hieman epäselvästi, mutta ne ovat R. - K. - K8 ja K8. Eli ilmeisesti Riihimäen ja Karhulan muottiin puhalletut pullot sekä automaattikoneen Karhulassa tekemät pullot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti