lauantai 31. toukokuuta 2014

Nuutajärven lasikylälle tukisäätiö


                Työskentelyä Nuutajärven lasikoulun hytissä. Kuvaruutukaappaus:
 
Fiskars-konserni siirsi kevään aikana Nuutajärven lasitehtaan tuotannon Iittalan tuotantolaitoksille. Yhtymä omistaa edelleen Nuutajärven lasitehtaan rakennukset, jotka ovat merkittävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Rakennuksissa toimii parikymmentä pienyritystä, muun muassa Suomen tämän hetken taidelasin eturivin tekijöitä. Myös Ammattiopisto Tavastian lasikoulu toimii tehtaan vanhassa hytissä ja Lasimakasiinissa toimii Iittala Outlet –myymälä. Designmuseon sivutoimipiste, Nuutajärven lasimuseo Prykäri, toimii myös tehdasalueella.

Yle Uutiset kertoi eilen 30.5. klo 18 lähetyksen kulttuuriosuudessa, että Nuutajärven lasikylän tulevaisuutta varmistamaan on perusteilla säätiö. Perustamisen jälkeen säätiö alkaa kerätä varoja yrityksiltä ja yksityishenkilöitä.

Yle Uutisten jutussa on haastateltu yhtä säätiö-hankkeen puuhamiestä,
Nuutajärven lasitehtaan entistä johtajaa, Göran Anderssonia.

”Nuutajärven lasikylä on murrosvaiheessa. Vanha teollinen aika on takana. Nyt haetaan uutta lähtöä ja nyt pitää varmistaa edellytykset tälle uudelle toiminnalle”, Göran Andersson, toteaa Nuutajärven lasitehtaan takavuosien johtaja Jonni Aromaan toimittamassa Yle Uutisten jutussa.
 
Muotoilija Markku Salo kertoo Yle Uutisten jutussa Lasikylän toimijoiden
huolesta Nuutajärven yli 200-vuotisen kulttuuriperinnön turvaamisesta.
 
Viime vuoden lopulla Fiskars Group myi Humppilan lasitehtaan kiinteistön sijoittajalle etsittyään ostajaa muutaman vuoden ajan. Voisi olettaa, että perustettava säätiö pyrkii vaikuttamaan Nuutajärven lasikylän kiinteistöjen tulevaan omistukseen. Fiskars Groupilla tuskin on intressiä omistaa ja ylläpitää näitä kiinteistöjä. Humppilassakin Iittala Outlet jatkaa vuokralaisena kiinteistön omistajanvaihdoksen jälkeen.


Jonni Aromaan toimittama Yle Uutisten juttu on katsottavissa Yle Areenassa 4 viikon ajan: http://areena.yle.fi/tv/2256474 Juttu alkaa 19 minuuttia ohjelman alusta.

Jutun nettiversio luettavissa: http://yle.fi/uutiset/saatio_nuutajarven_tueksi/7268717

Lasinkeräilijän Blogin juttu Humppilan tehdaskiinteistön myynnistä:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/12/iittala-group-myi-humppilan-lasitehtaan.html

Nuutajärven lasikylän tämän hetken tuotteita voi ihailla tämän blogin jutusta:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2014/05/nuutajarven-lasikylan-lasia.html

1 kommentti:

  1. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.

    VastaaPoista