sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lähde matkalle Etelä-Ruotsin Lasivaltakuntaan


Ilmoittaudu Suomen lasimuseon ystävien mukana

Glasriket-matkalle Ruotsiin 19. - 21.9.2014.
 

Maantieteellisesti Glasriket (suom. Lasivaltakunta ), muodostuu muutamista kunnista Lounais-Smålandissa. Aikojen saatossa Glasriketin alueella on ollut noin sata lasitehdasta. Kymmenkunta lasihyttiä on edelleen toiminnassa ja joihinkin ehdimme matkallamme tutustua lähemmin. Mielenkiintoisen ohjelman on meille suunnitellut The Glass Factoryn museojohtaja Maja Heuer.

Käymme Ruotsin lasimuseossa, joka on eräs Euroopan suurimpia. Tutustumme siellä mm. erikoisnäyttelyyn, jossa esillä ovat maailmankuulujen muotoilijoiden Simon Gaten ja Edward Haldin lasiteoksia. Heidän avullaan Orrefors nousi aikanaan maailmankuuluisuuteen. Heidän teoksensa, jotka olivat esillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1925, edustivat tyyliä jota sittemmin kutsuttiin nimellä ”Swedish grace”. Museo sijaitsee aivan Växjön keskustassa, joten aikaa jää myös omatoimiseen tutustumiseen itse kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Bussikuljetus järjestetään takaisin hotelliin sovittuna ajankohtana.

Ruotsin lasimuseon nettisivut ovat osoitteessa http://www.kulturparkensmaland.se/1.0.1.0/31/1/

Ruotsin lasimuseossa Växjössä on esillä mm. maailmankuulujen
ruotsalaisten muotoilijoiden Simon Gaten ja Edward Haldin näyttely.

 
Käymme myös pienessä workshopissa Transjö Hyttanissa, jonka perustivat kaksi Kosta Bodan lasinpuhaltajamestaria vuonna 1982. Jan-Erik Ritzman ja Sven-Åke Carlsson valmistavat sekä uniikkitöitä että edullisempaa taidelasia.

Toinen pääkohteistamme on The Glass Factory. Siellä on Ruotsin laajin taidelasikokoelma, jossa on n. 30.000 esinettä eri lasitehtailta edustaen yli 40 lasitaitelijan töitä 1700-luvulta tähän päivään. Vierailemme näyttelyssä ja lasihytissä oppaan kera ja tapaamme mm. lasitaiteilija Åsa Jungneliuksen. Hänet valittiin Ruotsissa vuoden naiseksi 2008 ja vuoden muotoilijaksi vuonna 2009.

The Glass Factory nettisivut ovat osoitteessa http://theglassfactory.se/
 
The Glass Factory:ssä on esillä mm. alueen historiaa esittelevä näyttely.
Elviksellä on kädessään Erik Hoöglundin muotoilemaa taidelasia.

Lasinpuhaltajamestari Micke Johanssonilla on nykyään oma lasihytti. Hän muotoilee ja puhaltaa lasia käyttäen mm. sekä graal- että arieltekniikkaa. Käymme hänen kotitilallaan olevassa Glasshop-myymälässä.

Ehkä saamme tilaisuuden maistaa myös paikalliseen traditioon kuuluvaa ns. hyttisilliä. Kun lasinpuhaltajat aikoinaan lopettivat päivän työn, niin uunia käytettiin ruuanlaittoon ja lämmin ympäristö muodosti luonnollisen seurustelupaikan. Mukaan liittyivät usein myös kulkurit, jotka joskus jäivät yöksi lämpimään ja nauttimaan tästä herkusta.

Ennen kotimatkaa Kööpenhaminan kautta ehdimme vielä hiukan kierrellä sekä uuden että vanhan lasin myymälöissä ja kirpputoreilla Orreforsissa.

Käytössämme on mukavasti oma bussi koko matkan ajan. Opastukset ovat englannin- tai ruotsinkielellä, mutta tulkkausapua järjestetään tarvittaessa. Matkanjohtajana toimii ystävien edustaja.

 

Tule kanssamme tekemään tutkimusmatkaa muotoilun, kulttuurihistorian ja luonnon Lasivaltakuntaan.

Suomen lasimuseon ystävien Glasriket - matka Ruotsiin

19 - 21.9.2014 perjantai-sunnuntai

Ryhmän koko 14 - 30 henkilöä / Matkan järjestäjänä Matkahaukka

 

OHJELMA

19.9            perjantai

klo 5.35       Lähtöselvitys Helsinki – Vantaan lentoasemalla
klo 7.35       Finnairin lento AY661 lähtee Helsingistä.

klo 8.15       Tulo Köpenhaminaan, jossa bussi ja kuljettaja ovat ryhmäämme vastassa. Jatkamme välittömästi Ruotsiin määränpäänä Växjö, jossa yövymme hotelli Scandicissa. Matka taukoineen kestää 3 - 4 tuntia. Iltapäivällä vierailemme Ruotsin/Smålandin lasimuseossa, jonka jälkeen ohjelma on vapaa. Välipala museossa.
 

20.9            lauantai

klo 9.00       Linja-autolla Kostaan (n.50km), jossa näyttely- ja myymäläkierroksen jälkeen lounastamme. Jatkamme (n.30 km) Boda Glasbrukiin (The Glass Factory). Pysähdymme matkalla Transjön kohdalla. Ohjelmassa on opastettu museokierros ja tutustuminen lasihyttiin. Illallinen ja yöpyminen Nybrossa.(n.20km)

 
21.9            sunnuntai

klo 9.30       Käymme Micke Johanssonin lasihytissä. (n.15km) Teemme lisäksi lyhyeen kierroksen lasiin erikoistuneissa antiikkiliikkeissä ja kirpputoreilla Orreforsissa (n.15km) ennen paluuta (n.300km) Köpenhaminaan.

klo 20.20     Finnairin lento AY668 lähtee Köpenhaminasta.   
klo 22.50     Tulo Helsinkiin               

 

HINTA        590 € / henkilö

Hinta edellyttää vähintään 20 matkustajaa. Olemme tehneet alustavan varauksen 30 henkilölle.  Matka ei edellytä SLMY:n jäsenyyttä!

 
HINTAAN SISÄLTYY

Reittilennot Helsinki – Köpenhamina – Helsinki turistiluokassa.  Linja-autokuljetukset ja kaksi hotelliyöpymistä kahden hengen huoneissa aamiaisineen (1h huoneesta +90€).  Välipala Växjössä, lounaat Kostassa ja Orreforsissa ja hyttipurtava Glass Factoryssa sekä

sisäänpääsymaksut ja englanninkielinen opastus käyntikohteissa sisältyvät kaikki hintaan.

 
VARAUS JA VAHVISTUS

Ilmoittaudu mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 11.6.2014 merkillä ”Glasriket” suoraan Matkahaukalle puhelimitse 09 2965000 tai sähköpostilla paulina.hoglund@matkahaukka.com. Ilmoita samalla myös mahdolliset erityisruokavaliot.  Saat tämän jälkeen vahvistuksen ja varausmaksun suuruudeltaan 50€, joka on maksettava viimeistään 16.6.2014. Loppumaksun eräpäivä on 7.8.2014.

 
Matkalle Suomen kansalainen tarvitsee voimassa olevan passin tai EU-henkilökortin. Muista myös matkavakuutus.


Lisätietoja matkan sisällöstä saat sähköpostitse tapahtumat@suomenlasimuseonystavat.fi tai SLMY:n puhelinnumerosta 044 3630959.   

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti