keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät alkavat huomenna


Billnäsin ainutlaatuinen ruukkimiljöö tarjoaa upeat puitteet kesän suurille perinne– ja antiikkipäiville. Paikalle saapuu yli sata kauppiasta ympäri Suomen. Tarjontaa on runsaasti niin vannoutuneelle harrastajalle kuin satunnaiselle kävijälle perheineen. Tapahtumaan on yleisölle vapaa pääsy.

 
Antiikki- ja perinnepäivät sijoittuvat pääosiltaan Billnäsin ratsastuskeskuksen alueelle, jossa on 800m2 ratsastusmaneesi sisämyyntipaikkoineen. Tapahtumaan tulee kauppiaita antiikin kaikilta osa-alueilta, edustettuna ovat sekä designlasi ja -keramiikka, vintage ja retro huonekalut sisustusesineineen sekä perinteisempi talonpoikais- ja antiikkiesineistö. Paikalta löytyy myös postimerkki- sekä postikorttikauppiaita, unohtamatta vanhojen rahojen asiantuntevia kauppiaita, sekä antiikkikorukauppiaita.

Tapahtumaa vetävät myös Tammisaaren messujen järjestäjinä tutuksi tulleet Wanhan Tammitorin Sanna ja Kari. -"Kysyntä on ollut valtava, sisäpaikat myytiin loppuun kolmessa päivässä, kun huhu messuista alkoi kiertää."- toteaa Kari "myös ulkopaikoista alkaa puolet olla myyty". Paikalle odotetaan tuhansia kävijöitä päivittäin, ja asiakkaiden viihtyvyydestä sekä kulinaristisista nautinnoista vastaavat osaltaan Billnäsin Puutarharavintola sekä useat kahvilat. Vanhan härkätallin alueella kahvilan ja valkosipulipuodin lisäksi on erilaisia perinneherkkukauppiaita. Onnellinen Seppä takoo pajassaan käyttötaidetta, pajan ympärillä on myös muita perinteisten kädentaitojen vaalijoita.

Antiikki- ja perinnepäivät sijoittuvat Billnäsin ratsastuskeskuksen alueelle, missä on käytössä 800m2 ratsastusmaneesi sisämyyntipaikkoineen. Kaikkiaan alueelle mahtuu yli 100 kauppiasta. Tapahtuma on avoinna klo 10 - 17.


Billnäsissä kuvataan perjantaina ja lauantaina FOX-kanavalle uusi jaksoja
Rojua, rojua –ohjelmasarjaan. Lisää netissä: www.kassette.fi/rojuarojua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti