sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kuvia Kaapelitehtaan messuilta


Laatumessut järjesti viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla antiikki-, taide- ja keräilymessut. Myyjiä oli paikalla vähemmän kuin tavallisesti, esimerkiksi kirjojen myyjät olivat ilmeisesti kirjamessuilla. Osa tavallisesti Kaapelitehtaalla olevista kauppiaista oli Tampereen Tullikamarin RVDE-messuilla. Asiakkaita tuli kuitenkin ainakin lauantaina ensimmäisten tuntien aikana tasaiseen tahtiin.

Näkymä sisään messupaikalle tullessa,
ovea vastapäätä Antiikki Maini & Velin osasto.

Nämä olivat Antiikki Maini & Velin hyllyn päällä.

Matti Vanhanen tutustuu Tolkontiikin osastoon,
joka oli heti sisääntulo-oven vieressä.

Tolkontiikin lintuja.

Paljon Nuutajärvellä valmistettuja esineitä Tolkontiikin pöydällä.

Ars Julikan valikoimaa.

Pullokka on Erkkitapio Siiroisen myöhäiskauden
tuotantoa, valmistettu Studiolasissa.

Aarreaitan runsasta osastoa.

Lasiesineitä Aarreaitan pöydällä.

Valssaamo-salissa oli nyt väljää.

Ajan-Muiston pöydällä oli harvinainen Arabian 1950-luvun Muumimuki.
 
Aimo Okkolinin kristalliesineitä Ajan-Muiston osastolla.



Mistraalin osastoa.

Wirkkalan viivahiottuja Mistraalin osastolla.

Nuutajärven rubiininpunaisesta lasista tehty Saara
Hopean muotoilema malja 1960-luvun alkupuolelta.

Näkymä Toivo ja Jussi Niskakosken pöydältä.
 

Niskakoskien pöydällä mm. Helena Tynellin Perhonen
ja oikealla raskas malja valetusta lasista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti