sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

E.O.W. Ehrstömin Verholasimaljakko


Maljakossa on keltainen väriverho, johon on hiottu toiselle puolella laivan kuva ja toiselle puolen maljakon 60-vuotislahjaksi saaneen henkilön nimi ja juhlapäivä, jota vietettiin vuonna 1931. Oletettavasti maljakon on suunnitellut Eric O. W. Ehrström ja valmistanut Karhulan lasitehdas.
 
Eric Otto Woldemar Ehrström (1881 – 1934) oli suomalainen taidetakoja ja koristetaiteilija joka tunnettiin erityisesti metallinpakotus- ja emalitöistään. Hän suunnitteli myös koruja, lasiesineitä sekä teki käyttö- ja taidegrafiikkaa.

Ehrströn jätti lukion kesken ja lähti opiskelemaan Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun 1899. Hän oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelan oppilaana Ruoveden Kalelassa vuosina 1899 - 1900 ja opiskeli sitten taontaa ja metallipakotusta Pariisissa 1902 ja 1908. Pariisissa hän tutustui vaimoonsa Olga Gummerukseen. Hänellä oli myös oma näyttely näyttely Salon d'automnessa Pariisissa.

Ehrström suunnitteli ja valmisti erilaisia pieniä metalliesineitä kuten tuhkakuppeja, lippaita, maljoja, vaaseja ja erilaisia rasioita käyttäen materiaalina kuparia, messinkiä. pronssia tai tinaa. Hän valmisti metallitaontatöitä useisiin rakennuksiin kuten Hvitträskin taiteilijahuvilaan ja Suur-Merijoen kartanoon Karjalan kannakselle. Ehrström suunnitteli myös koruja ja vuonna 1918 hän suunnitteli Suomen kuninkaan kruunun. Vuonna 1927 Eric menetti onnettomuudessa oikean kätensä, minkä jälkeen hänen vaimonsa Olga Gummerus-Ehrström, joka itsekin oli monipuolinen lahjakas taiteilija, auttoi miestään tämän töissä.

Ehrström oli Taideteollisen keskuskoulun metallinpakotuksen ja siselöinnin opettajana 1904-1905 sekä 1912-1919. Vuonna 1924 hän kirjoitti taideteollisen alan käsikirjan Konsthantverk (suomeksi Taideteollisuus) oppikirjaksi käsityökoulujen oppilaille ja alan harrastajille.

Vuonna 1919 Ehrström yhdessä kuvanveistäjä Emil Wikströmin, tehtailija Gösta Serlachiuksen ja takoja Paavo Tynellin kanssa perusti Taidetakomo Taito -nimisen yrityksen (myöhemmin Oy Taito Ab) jonka taideteollisuusosaston johtajana Ehrström toimi.

Lähde: Wikipedia

Kustannus W. Hagelstam on julkaissut kirjan Ehrströmistä vuonna 1998 ja siinä kerrotaan, että hän aloitti lasiesineiden suunnittelun 1913 ja hänet palkattiin Karhulan lasitehtaan ensimmäiseksi taitteelliseksi johtajaksi vuonna 1925, mutta se oli vain tilapäinen koeluontoinen työtehtävä.
”Lyhyessa ajassa Ehrström piirsi tehtaalle lukemattomia malleja: vateja, maljakoita, kulhoja, pulloja, kannuja, karahveja, kokonaisia lasistoja, juustokupuja, toelettikalustoja, jne. Toteutuneiden esineiden lasiaines oli tavallisesti harmahtavaa, nk. potaskalasia, muutamissa valmistukseen oli käytetty kirkkaan lasin rinnalla värillistä materiaalia.
Ehrstöm ei toiminut vain tehtaalla lasisuunnittelijana, vaan kaiversi koristeitaan mm. vanhoihin viinapulloihin. Mainioksi työkaluksi hän oli tähän työhön keksinyt hammaslääkärin poran.”

Lähde: Anna-Liisa Amberg: Käsityön mestari ja teollisuusmies, teoksessa Eric O.W. Ehrsrtöm (toim. Katja Hagelstam, Tuija Möttönen, Kati Kivimäki, Anna-Liisa Amberg).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti