perjantai 8. toukokuuta 2015

Hyvää Äitienpäivää


Karhulan lasitehtaan valmistama Göran
Hongellin muotoilema maljakko.
 
Ylihuomenna monet lapset käyvät poimimassa valkovuokkoja äideilleen.
Oheisten kuvien Göran Hongellin muotoilemassa maljakossa tyttö ja poika poimivat kukkia kedolla. Tuota maljakkoa on valmistettu monella erilaisella kaiverruskuviolla koristeltuna, tunnetuin on Poika ja tyttö –kuva, jossa poika ja tyttö pitävät toisiaan kädestä kiinni ja vieressä on puu, ehkä koivu. Astia ja tuo hiontakuvio ovat valmistuneet 1932 ja aluksi sitä on valmistettu azurinsinisenä. Vuonna 1938 maljakko kuului USA:n vientimallistoon nimellä Boy and girl. Maljakkoa on valmistettu azurinsinisen lisäksi merenvihreänä, rionruskeana, savunharmaana ja värittömänä, kuten oheisissa kuvissa oleva yksilö.

Hongellin maljakon hiontakuviossa on polvihousupojalla
kukkakimppu jo valmis, tyttö vielä poimii. Maljakon
toisella puolella näkyy taustalla mäkistä maisemaa.

Poika ja tyttö -kuvio on yleensä toteutettu kivihiontamenetelmänä, jonka kehitti Jalmari (Hjalmar) Lehto ja tuota tekniikkaa kutsutaankin  ”lehtokaiverrukseksi”.

Suomen lasimuseon julkaiseman Sata vuotta Karhulan lasia –kirjan mukaan astian mallinumero on ollut 9634 ja Poika ja tyttö –kaiverruskuvion numero on ollut 3031.

Lähikuva pojan kuvasta näyttää selvästi, että
hiontatekniikkaa poikkeaa lehtokaiverruksesta
ja muistuttaa enemmänkin Kumelassa työskennelleiden
Erkki Käpin ja Sulo Tommolan kädenjälkeä.

Kukkia poimivat lapset peilikuvana maljakon
sisäpuolelta nähtynä. Vasemmalla ylhäällä
Hongellille tyypilliset linnut.

Oheisissa kuvissa näkyvän maljakon hiontatyyli poikkeaa lehtokaiverruksesta ja ensin tulikin mieleen, että joku kaivertaja on ostanut Karhulan tehtaanmyymälästä hiomattoman maljakon ja tehnyt sitten siihen oman koristelun. Kaivertaja ei ole kuitenkaan signeerannut työtään. Ainakin Kumelassa työskennellyt Erkki Käppi on ostanut Hongellin maljakoita tehnyt niihin omassa verstaassaan omia hiontakuviaan, jotka on signeerannut kuvan reunaan. Yleisimpiä tällaisia maljakoita ovat erilaisilla kalastamiseen liittyvillä kuvilla varustetut astiat, joissa on pohjassa Hongellin ja Karhulan signeeraus sekä kuvissa E. Käpin signeeraus. Oheisten kuvien maljakon pohjassa on numerosarja 2744 – 4313, joka viittaa Karhulassa käytettyyn tapaan ilmaista astian ja kaiverruksen luettelonumerot. Tämän perusteella onkin oletettavaa, että kaiverruskuvio on tehty Karhulan lasitehtaassa, vaikka astian numero ei olekaan tuo lasimuseon kirjassa mainittu numero, ehkä astian numero vaihtelee käytetyn lasimassan värin mukaan ?

G H – KARHULA ja numerosarja 2744 – 4313
maljakon pohjaan kaiverrettuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti