keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Billnäsin antiikkipäivät alkavat huomenna


Billnäsin ratsastuskeskuksessa rakennettiin messuosastoja tänään hyvällä vauhdilla. Maneesissa vaihteleva sää ei haittaa, mutta ulkopaikkojakin on runsaasti ja siellä ollaan sään armoilla. Ilmatieteen laitoksen ja Forecan ennusteet poikkeavat toisistaan selvästi ja ne muuttuvat päivän aikana moneen kertaan eli vasta paikan päällä selviää mikä on totuus. Tämän illan Yle tv1:n klo 20:30 uutisten sääosuus ei kuitenkaan ennustanut yhtäjaksoista sadetta yhdellekään tulevista tapahtumapäivistä, vaan sadekuuroja, joten varmaan taukoja on sen verran, että ulkopaikatkin pystyy katsomaan läpi.

Billnäsin ratsastuskeskuksen maneesi oli
iltapäivällä jonkin verran keskeneräinen.

Etualalla Mistraalin valmis osasto.


Mistraalin pöydällä mm. viivahiottua Wirkkalaa.



Tolkontiikin osastoa.


Oiva Toikan Bilibii.

Nämä teltat oli jo suljettu odottamaan torstaiaamua.

Tässä teltassa oli tavaroiden asettelu vauhdissa.

Toisessa teltassa näkyi tällaisia värikkäitä lasiesineitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti