maanantai 2. marraskuuta 2015

SDP:n juhlamaljakko



SDP 50 vuotta lukee maljakon kyljessä,
mutta on maljakko suomalainen vai ruotsalainen ?
 
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP perustettiin Turussa 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Nimi muutettiin nykymuotoonsa 1903 Forssassa pidetyssä 2. puoluekokouksessa, missä hyväksyttiin Forssan ohjelma, joka ohjasi puolueen toimintaa 1950-luvulle asti.

50-vuotisjuhlaa SDP vietti toisen maailmansodan jälkeisen epävarmuuden aikana vuonna 1949. Näyttävä kansanjuhla järjestettiin Helsingissä B-messuhallissa, joka oli siihen aikaan isoin sisätila yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Puolueorganisaation juhlakokous järjestettiin Helsingin Työväentalon juhlasalissa.
 

Onko maljakko Göran Hongellin muotoilema ?
 
Oheinen maljakko liittyy tuohon juhlaan, mutta miten ? Onko niitä myyty varojen hankkimiseksi vai onko sellaisia annettu lahjaksi puolueaktiiveille ? Maljakko muistuttaa Göran Hongellin muotoilemia ja Karhulan lasitehtaan valmistamia maljakoita, mutta hyvin samankaltaisia valmistettiin myös Ruotsissa. Nurkkafaseteissa olevat ornamentit ovat hongellmaisia, mutta kirjaimet SDP ja numerot 50 eivät ole niin loppuun asti stilisoidut kuin Hongellin esineissä on tapana olla. Ovatkohan nämä kotimaisia vai voisivatko ne olla ruotsalaiselta veljespuolueelta saatu orreforssilainen tukilahja ? Tuohon aikaan SDP sai rahaa ja muuta tukea Ruotsista, kun toinen vasemmistopuolueryhmä (SKDL+SKP) sai rahaa Neuvostoliitosta.

Suomen Kuvalehden numero 44 ilmestyi
5.11.1949 ja siinä SDP:n 50-vuotisjuhla
sai yhden sivun verran julkisuutta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti