lauantai 23. heinäkuuta 2016

Terveiset Jokelan antiikkimarkkinoilta


Tuusulassa, Jokelan entisen tiilitehtaan pihalla, järjestettiin tänään yksipäiväiset antiikkimarkkinat. Ihan parhaiden vuosien myyjä- ja kävijämääriin ei taidettu ihan yltää, mutta mukava tapahtuma tällaisenakin. Lasiesineitäkin oli tarjolla runsaasti.
Jokelan tiilitehdasperinne ry on järjestänyt antiikkimarkkinat ensimmäisen kerran vuonna 2006 eli kymmenvuotinen perinne on jo kyseessä.

Entisen tiilitehtaan kupeessa on hyvä paikka antiikki-
markkinoiden järjestämiseen. Paikoitustilaa on kävely-
etäisyydellä riittävästi ja Jokelan keskustaan sekä
rautatieasemalle on lyhyt matka.


Tämä malja muistuttaa kovasti Heikki Orvolan muotoilemia
Kukka –sarjan maljakoita, mutta se kuitenkin jonkun muun tekemä ?

Haluttuja keräilylasiesineitä Jokelan antiikkimarkkinoiden valikoimissa.

Vanhat lelut ovat olennainen osa vanhan tavaran
tapahtumien repertuaarissa.

Aarteita pöydän alla.

Vanhoilla peltipurkeilla on paljon keräilijöitä.
Hienoa graafista suunnittelua.

Tiina Nordströmin muotoileman Pari –maljakkoparin
toinen osapuoli. Näitähän on tehty myös sinisestä ja
valkoisesta lasista. Kokoja on kaksi, tämä on se isompi.
Lisäksi on valmistettu kynttilänjalkaversioita.


Pilvipouta on oikeastaan parempi sää tällaiselle tapahtumalle
kuin helle, silloin jaksaa kiertää ja esineetkin näkee pilviverhon
pehmentämässä valossa paremmin. Sadekaan ei kyllä ollut
kaukana tästä.



Lasiesineiden tarjonnan skaala oli laaja,
myös vähän arvokkaampaa laatulasiakin löytyi.

Iittalassa 1990-luvulla signeerattu isokokoinen paperipaino.

Riihimäen lasitehtaan valmistamassa
pullossa on erikoinen värisävy.




Pekka Paunilan komeanpunainen maljakko.


Vähän isompiakin lasiesineitä löytyi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti