maanantai 22. elokuuta 2016

Kuvia Juthbackan markkinoilta


Kuvassa näkyy vain murto-osa
Juthbackan markkina-alueesta.
 
Uusikaarlepyyssä järjestettiin viime perjantaina ja lauantaina Juthbackan markkinoiden nimellä tunnetut vanhat tavaran markkinat. Paikallisen veteraaniautokerhon järjestämillä markkinoilla on pitkät perinteet vuodesta 1975 alkaen ja se lienee myyjien määrällä mitattuna Suomen suurin vanhan tavaran myyntitapahtuma, kun myyntipaikkoja on yli 700.

Pohjanmaalla on tänä kesänä satanut runsaasti ja siellä on ollut pitkään aikaan pahimmat kesätulvat. Alkuviikosta sääennusteet lupasivat lisää sateita ja tämä saattoi karsia myyjien ja asiakkaiden määrää. Perjantaina oli kuitenkin hyvä sää Juthbackassa: puolen päivän tienoilla tuli hieman tihkusadetta, mutta iltapäivällä taas paistoi aurinko.

Lasiesineitä oli runsaasti tarjolla, joskin vanhempaa taidelasia niukemmin. Jutbackassa on mukava tunnelma ja tavaravalikoima on niin laaja, että aina löytyy mielenkiintoista katseltavaa, vaikka ei löytyisi paljon omaan kokoelmaan lisäyksiä. Hyvin organisoidut pysäköintialueet ja hyvätasoinen ravintola alueen keskellä ovat myös olennainen osa myönteistä markkinakokemusta.

Aikaisempina vuosina suurin osa myyjistä on laittanut
pöytänsä kuntoon jo edeltävän iltana, mutta tänä vuonna
saderiskin vuoksi moni myyjä odotti perjantaille ennen
pakettien purkamista.

Sääennusteet ennakoivat huonompaa säätä ja
osa myyjistä ei tullut paikalleen ainakaan vielä
perjantaina aamupäivän aikana.

Perjantaiaamuna kuitenkin taivas oli kirkas.

Torstaina Juthbackassa oli satanut ja ukkostanut,
siksi maapohja oli märkyyden pehmentämä.

Vanhempaa suomalaista lasia.

Riihimäen lasitehtaan valmistama
vihreä-valkoinen karahvi.

Nopeasti myyntipöydät alkoivat valmistua perjantaiaamuna.

Tässä olisi lasikannukokoelman alku.

Hyvä valikoima Arabian kannuja.


Moposkootteri 1960-luvun alkuvuosilta.

Värikästä kotimaista.
 
Aamupäivän aikana myös asiakkaita alkoi tulla
paikalle, vaikka suurin osa tulee vasta iltapäivän
lopulla, kun tapahtuma on avoinna iltamyöhään.

 
Oikealla Kumelan vihreää kristallia.

Runsaudenpaljoutta.

Toikan tyylinen, mutta kenen tekemä ?

Täydennystä kahvikuppikokoelmaan.

Markkinoilla kaupantekoon kuuluu letkeä jutustelu.


Ruotsalaismyyjän pitkä pöytä ja yksinkertainen hinnoittelu.

Pulloja alkuperäisine etiketteineen. Melko usein nykyään
näkee kirpputoreilla kuluneita pulloja, joiden kyljessä on
siisti etiketti. Skannaus ja tulostus on kehittynyt kovasti.


Vaasalaisen Prenikan osastoa.


 
Sääennusteiden vuoksi useimmilla myyjillä
oli kunnollinen telttakatos.
 
Jotain on jo löytynyt.

Pronssipanta poikkeaa alareunastaan tavanomaisesta
Pertti Sarpanevan ornamentista. Kermakossa on Tunturin
vanha logo ja sokerikossa 1960-luvulla päivitetty versio.

Etualalla Pertti Santalahden taidelasipullo
ja taustalla on kristallihiomo Okkolinin
sotaveteraanimaljakko.




Vanhan tavaran myyntipahtumia kierrellessä
huomaa, että Kumelan metsästysaiheisten
pullokarahvien hintahaitari on laaja.

Tämänkin tapahtuman alkumuotona on ollut auto-
ja moottoriharrastajien rompetori. Nykyään niiden
artikkeleiden osuus on vähemmistössä.


Taustalla näkyvää siltaa pitkin on lyhyt
kävelymatka Uusikaarlepyyn keskustaan.

Vanha, mutta ajankohtainen peltikyltti.


Valtateiden varsilla 1960-luvulla monen ladon
seinässä oli suurikokoinen mainosteksti:
Meilläkin on Viurila –viljankuivuri.


Nuutajärvellä valmistettuun Saara Hopean muotoilemaan
Laiva-karahviin (no 1543) on joskus jäänyt kosteutta
ja karahvi on kauttaaltaan lasisairauden riivaama.
 
Siemensin imurimuotoilu ennakoi tämän
päivän tyylin jo vuosikymmeniä sitten.

Neuvostorekvisiittaa.
 
Jotkut kävelevät kännykkä kädessä Pokemoneja
metsästämässä, toiset kävelevät käsi korvalla.

Kokkolan kaveruksilla oli tapahtuman
laadukkain lasiesinevalikoima.




Hyvässä kunnossa ollut Riihimäen lasin
Lyyra sokerikko ja kermakko.




Suomalainen Kastorin kuparivaippainen
avotakka 1970-luvulta on patinoitunut.


 

Nyhtökaura ja muut kauratuotteet ovat viime
aikoina olleet julkisuudessa niiden positiivisten
terveysvaikutusten vuoksia. Tämän kauratuotteen
suosio ei aikanaan perustunut terveysvaikutuksiin,
mutta vaikutuksiin kuitenkin.

Toinen vaikuttava vaasalaistuote.

Tällainenkin vaatimaton, mutta hieno
lasiesine vaihtoi omistajaa Juthbackassa.



Järeää lasimuotoilua, mutta missä valmistettu ?



Nuutajärven Antikaa.


Jotkut aloittavat jouluvalmistelut jo kesällä.

Taidokkaasti koristeltu vanha vakka.


Peltipurkkeja oli runsaasti myös muilla myyjillä.

Tiellä kohti Juthbackan kartanon päärakennusta, joka on rakennettu 1821.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti