tiistai 27. joulukuuta 2016

Vanhoja Osuuskaupan joulupusseja


Vanhoja käyttämättömiä Perttelin osuuskaupan
jouluisia paperipusseja.
 
Ohessa on pari vanhaa Osuuskaupan joulupussia; ei niihin lasiesineitä olisi mahtunut, mutta ovat kuitenkin muistona ajasta, jolloin Suomessa oli vielä varaa painattaa Perttelin Osuuskaupalle omat pikku pussit joulumyyntiä varten. Nykyisessä suuruuden ekonomiassa ei ole liikepaikka- tai paikkakuntakohtaisia pakkausmateriaaleja. Joskus kauan sitten paketointi sisältyi tuotteen hintaan, mutta tänäkin jouluna piti turvautua erilliseen paketointipalveluun, jota monen liikkeen yhteydessä hoiti jonkin urheiluseuran porukka vapaaehtoista maksua vastaan. Vanhemmat meistä voivat muistaa miten lahjojen paketointi sisältyi myyjän työhön ja vielä 1960-luvun alkupuolella paketin naruun solmittiin puinen pakettinappula, jonka avulla pakettia oli helpompi kantaa. Nykyään monikaan ei edes tiedä mikä pakettinappula oli.

Oman paikkakunnan osuuskaupan pussi tuntuu paljon
persoonallisemmalta lahjan antajasta ja saajasta kuin
nykyisin käytetyt ulkomailla painetut massapaperit.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania, varmasti lahjansaajasta pussikin jo oli lahja:)

    VastaaPoista
  2. Samaan menneen ajan painotuotekategoriaan voisi lisätä näyttävästi painetut hedelmien sillkipaperikääreet!

    VastaaPoista