perjantai 2. kesäkuuta 2017

Juhlalasit kuntoon viikonlopuksi


Tässä näkyy 5 eri kokoista Terttu-lasia: vesilasi,
olutlasi, punaviinilasi, valkoviinilasi ja jälkiruoka-
tai väkeväviinilasi.
 
Koulujen päättäjäisiä ja varsinkin lukion päättäneiden lakkiaisia vietetään ensi lauantaina. Monessa kodissa on tällä viikolla tehty valmistelutöitä näitä juhlia varten. Monessa paikassa pärjätään yhdellä tai kahdella erikokoisella lasilla juhlissakin, mutta jotkut haluavat vaihtaa lasia jokaisen juomatyypin mukaan. Varsinkin vielä ennen sotia ”paremmissa perheissä” hankittiin laajoja lasistoja, joissa on erikokoiset lasit kuohuviinille, valkoviinille, punaviinille, jälkiruokaviinille, liköörille, cocktailille, vedelle, oluelle, viskille, snapsille ja punssille. Kun näitä laseja oli sitten esimerkiksi 12 kpl kutakin, niin hankinta oli hintava ja säilytystilaa tarvittiin paljon. Ja eihän ole pakko juoda erilasia alkoholipitoisia juomia, jolloin pärjää hyvin yhdellä lasilla aterialla ja toisella voi skoolata päivän sankarille pommacilla.

Hiontakoristekuviossa on keskellä pyöreä linssi ja
sen ympärillä neljään suuntaan osoittavat viiden
uurteen niput.
 
Sodan jälkeisen niukkuuden aikana opittiin pärjäämän pienemmällä lasivaihtoehtojen määrällä, kun pulaa oli kaikesta. Esimerkiksi 1950-luvun alussa Iittalassa alettiin valmistaa Göran Hongellin muotoilemaa Aarne-lasien sarjaa, jossa kokovaihtoja oli vain 4 kpl: snapsilasi 4 cl, cocktail-lasi 8 cl, viinilasi 12 cl ja olutlasi 25 cl. Mallisto otettiin uudelleen tuotantoon 1981 ja silloin siihen lisättiin sampanjalasi 18 cl ja grogilasi 32 cl. 1950-luvulla astioita alettiin myös myydä yksitellen, eikä enää tarvinnut ostaa koko astiastoa kerralla.



Kun yhdessä lasissa on useita edellä
kuvattuja koristekuvioita, niin jonkin
verran työaikaa on kaivertajalta mennyt
yhden lasin kanssa.
 
Oheisten kuvien vanhat lasit ovat Riihimäen Lasin Terttu-lasisarjaa. Se on ollut tuotannossa ainakin vuonna 1930, mutta tuolloin samaa mallia saatettiin valmistaa pari-kolmekymmentäkin vuotta, joten varmaan niitä on tehty myöhemminkin. Näissä ei ole oikeastaan lainkaan käytön jälkiä, joten ne ovat ilmeisesti vuosikymmenet lojuneet kaapissa odottamassa. Joskus käy niin, että käytetään vain arkiastioita ja säästetään niitä ”parempia astioita”, jolloin ne oikeastaan ovatkin täysin tarpeettomia. Perikunta saa sitten realisoida ne.

Suomen lasimuseo on koonnut 1986 irtolehdistä
Oy Riihimäen vuoden 1930 kuvaston. Lasitehtaan
nimi oli aluksi Osakeyhtiö Riihimäki ja vuonna
1937 nimi vaihtui muotoon Riihimäen Lasi Oy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti