tiistai 4. heinäkuuta 2017

HAMKin opiskelijoiden Interventio lasimuseolla



Kati Gers esittelee esineensä Hylsy näin: Tuotteen suunnittelussa
lähdin liikkeelle historiasta, merkittävistä tapahtumista ja tyylisuun-
tauksista. Suomessa käytiin sisällissota 27.1 – 15.5.1918. Muoto
alkoi hahmottua kiväärin hylsyn muotoa muokkaamalla. Hylsy
kertoo tarinan itsenäisen Suomen sisällissodasta. Punaiset ja
valkoiset taistelivat Suomen hallinnasta. Punaiset olivat työväestöä
ja valkoiset porvaristoa ja tilallisia. Luokkaerot olivat suuret.
Aseena käytettiin pääasiassa kivääreitä. Punavalkoisella teemalla
haluan kuvata, että valkoisen ja punaisen välimaastoon sijoittuu
paljon erilaisia sävyjä ja tulkintoja. Hylsyn muotoa leikkaamalla
olen toteuttanut sarjan jälkiruokamaljoja maljakoita ja valaisimia.
Esineet ovat kirkkaita, valkoisia, punaisia tai punavalkoisia
teeman mukaisesti.
 
Interventio-lasinäyttely on Hämeen ammattikorkeakoulun lasi- ja keramiikkamuotoilun opiskelijoiden muotoiluprojekti, joka liittyy Suomi 100-juhlavuoden teemaan. Esineiden suunnittelussa on otettu vaikutteita itsenäisyyden ajan vuosikymmeniltä ja yhdistetty niitä nykyaikaan.

Esineiden suunnittelussa on otettu vaikutteita itsenäisyyden ajan vuosikymmeniltä ja yhdistetty nykyaikaan. Kukin muotoilija vastaa yhdestä vuosikymmenestä ja on tuonut siihen oman tulkintansa. Teokset kuvaavat Suomen 100-vuotiasta taivalta muotojen ja teemojen kautta.

Näyttelyn esineet ovat muottiin puhallettua lasia. Projektin suunnittelu aloitettiin keväällä 2016 ja syyslukukausi jatkui taustatutkimuksen, luonnostelun ja mallinnuksen parissa. Muotit on teetetty suunnitelmien pohjalta ja lasinpuhallustyötä vastasivat koulutuskeskus Tavastian lasinpuhaltajaopiskelijat Nuutajärvellä. Esillä on myös ammattipuhaltajien töitä.

Teoksia on esillä lasimuseon toisen kerroksen keskimmäisessä salissa 5.11. asti. Interventio-projektin töitä on esillä myös Hämeenlinnassa 25.8. – 3.11. Wetterhoffin talossa.

Interventio-näyttelyn teoksia Suomen lasimuseossa.

Mervi Oinas-Yliniemen teos edustaa 2010-lukua.

Niina Koistinen esittelee teoksensa näin: Kaski -esineeseen sain
inspiraation 1930 – luvun elämän tyylistä. Luin paljon sitä, mitä
ihmiset ovat tehneet ja mitkä asiat ovat olleet pinnalla. Lopullisen
inspiraationi sain kaskeamisesta. Luin siitä paljon, ja halusin jollain
tavalla kuvata sitä. Ajattelin niitä puita, jotka paloivat ja muotoni
syntyi tavallisesta halosta.

Taija Laurell esittelee Pore-maljakon näin: Suunnittelun taustana
toimi tutkimustyö 70-luvun keskeisistä piirteistä. Pyöreät pehmeät
muodot ja voimakkaat värit olivat tyypillisiä 70-luvun tuotteille.
Pore-maljakossa iloinen leikillisyys yhdistyy pyöreisiin muotoihin.

Kirsti Ruotoistenmäki: Pouta. Esine edustaa 1920-lukua
ja sen on puhaltanut Paula Pääkkönen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti