maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kuvia Jokelan tiilitehtaan antiikkimarkkinoilta


Viime lauantaina oli runsaasti tapahtumia vanhan tavaran keräilijöille eri puolilla Suomea:
 
Kangasalan rompetori oli tänä vuonna jakautunut kahtia; pienempi tapahtuma eli Kangasala Retro oli perinteiseen tapaan Raaseporin antiikkiviikon viikonloppuna Pikkolan koululla ja Tampereen Seudun Mobilistien Restaurantapäivät uudessa paikassa Teivon raviradalla Ylöjärvellä viime perjantaina ja lauantaina.

Inkoossa järjestettiin myös uusi tapahtuma viikonloppuna eli Inkoon antiikkipäivät.

Tuusulan Jokelassa järjestettiin lauantaina Tiilitehtaan antiikkimarkkinat, jonka perinne on alkanut vuonna 2008. Ohessa on kuvia tämän vuoden tapahtumasta.
 

Hyvää lasia oli tarjolla monella myyjällä.

Jos käytetään formulosta tuttuja termejä niin
paalupaikan oli vallannut Ajan-Muisto. Kuva
on otettu hieman ennen virallista aloitusaikaa
jolloin kauppa kävi jo vilkkaasti.

Toisella puolella kakkosruudussa oli Ars Julika.
 
Erikoisen värinen iso pullo. Onkohan kyseessä
Riihimäen Lasin viininkäyttöpullo 1970-luvulta ?

Myyjän mukaan tämä rivistö oli peräisin
paikallisesta apteekista.

Jos lasi tuntui liian hauraalta materiaalilta,
niin tarjolla oli myös takorautaa.

Yksinäinen harmonikka.
 
Aamulla aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta,
joten lakin käyttö oli järkevää. Tämä kauppias oli
valmistautunut hatuttamaan markkinaväkeä.

Tältä pöydältä löytyi ostettavaa sekä kalastajille
että kalastustarvikkeiden keräilijöille.

Komea Kupittaan maljakko.

1 kommentti:

  1. Mikä ihana punainen pullo! Menikö kaupaksi vai vieläkö on jossakin tarjolla?

    VastaaPoista