maanantai 28. elokuuta 2017

Hämeenlinnassa antiikki-, taide- ja keräilymessut viikonloppuna 2.–3.9.



Vuosi sitten vastaavassa tapahtumassa näytti tältä.
 
Hämeenlinnan syksyn perinteinen antiikkitapahtuma järjestetään taas Elenia Areenalla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vuonna 1986 alkunsa saanut antiikkimessutapahtuma täytti viime vuonna 30 vuotta ja on eräs vanhimpia edelleen järjestettäviä alan myyntitapahtumia maassamme. Messupaikan osoite on Härkätie 17 ja messut ovat avoinna yleisölle molempina päivinä klo 10 - 16.

Tapahtumassa on tarjolla totuttuun tapaan esim. antiikkiesineitä, taidetta, designia, vintagea, retroa, lasia, astioita, keramiikkaa, hopeaa, koruja, kelloja, rahoja, postimerkkejä, postikortteja, militariaa, keräilyleluja, kirjoja, vanhoja tekstiilejä, yms. vanhaa ja keräilyllistä tavaraa. Nyt messuilla on tarjolla myös muutamalla osastolla tapahtuman pääteemaan sopivia, kotimaisten kädentaitajien uusia tuotteita

Messuilla on tarjolla ostettavien aarteiden lisäksi myös runsaasti tietoa ja neuvontaa alan harrastajille. Viime syksyn tapahtumassa suuren suosion saaneet kalusteiden entistämisneuvonta ja kellojen arviointi saavat jatkoa. Mestarientisöijät ry:n osastolla saa neuvontaa esim. vanhojen huonekalujen entistämisestä ja osastolta voi hankkia myös työssä tarvittavia tarveaineita.

Kellohuone Ville Pietilän osastolla on tarjolla neuvontaa ja arviointipalveluja vanhoihin kelloihin ja niiden huoltoon liittyen. T:mi Mistraalin ja Antiikkiliike Prenikan osastoilla arvioidaan kunniamerkkejä ja muuta militariaa sekä taidelasia.

Paikalliset keräilyalan yhdistykset aktiivijäsenineen ovat myös mukana tapahtumassa. Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry:n osastolla saa tietoa postimerkkien ja postikorttien keräilystä sekä niiden arvoista ja Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n osastolla palvellaan kaikkia rahojen ja mitalien keräilystä kiinnostuneita.
 
Hienoja lasiesineitä Mistraalin osastolla Hämeenlinnan
antiikki-, taide- ja keräilymessuilla syyskuussa 2016.
 
Tapahtumaan on pääsymaksu; aikuiset maksavat 8€ ja perhelipun saa 16€:lla. Perhelippu oikeuttaa kahden saman talouden aikuisen ja kaikkien perheen alle 18-vuotiaden sisäänpääsyyn. Molempina päivinä klo 14 - 16 pääsyliput myydään alennuksella, silloin aikuiset maksavat 6€ ja perheet 12€. Alle 15-vuotiaat pääsevät messuille maksutta aikuisen seurassa.

Elenia Areenalla on runsaasti maksutonta paikoitustilaa asiakkaiden autoille ja urheilutalon Pulleri-ravintolassa on tarjolla lounasta molempina päivinä. Tapahtuman www-sivut sijaitsevat osoitteessa http://www.laatumessut.com/hameenlinna0917.htm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti