maanantai 20. marraskuuta 2017

Suomen lasimuseon ja Metsästysmuseon Joulutori täyttää kymmenen vuotta


 
 
Yhteinen Joulutori avaa Lasimuseon ja Metsästysmuseon joulukauden jo kymmenennen kerran. Torista on muodostunut paikallisten käsityöläisten ja joululahjavinkkejä etsivien kohtaamispaikka, jossa kävijöitä on vuosittain keskimäärin 1 500–2 000. Joulutunnelmaan voi tulla tutustumaan tänäkin vuonna lauantaina 25.11. klo 10–15. Lapsille luvassa on tuttu tonttujenetsintäkilpailu.

Suomen lasimuseon museokaupassa on perinteiseen tapaan myynnissä saksalaisia ja böömiläisiä lasisia joulukoristeita. Joulutorin myyntipöydillä on laaja valikoima eri toimijoiden käsityötuotteita ja tarjolla on glögiä ja pipareita. Museossa kävijöiden kesken arvotaan lasisia joulukoristeita.

Suomen Metsästysmuseon myyntipisteiltä voi hankkia joulun laatikoita ja leivonnaisia sekä jätkänkynttilöitä jouluiltaa valaisemaan. Lahjaideoita löytyy koruista keramiikkaan ja takorautaan. Kävijöille on tarjolla mehua ja pipareita ja Riihimäen Erätyttöjen ja Eräpoikien Tuki ry pitää museon puolella kahvibuffetia sekä hernesoppatykkiä lämpimillä museoiden välisen yhdyskäytävän varrella.

Tontut kurkkivat kummassakin museossa kävijöitä ja lapset saavat osallistua kilpailuun niiden löytämiseksi. Osallistuneiden kesken arvotaan kovat, makeat ja pehmeät paketit.

Suomen lasimuseon näyttelyssä Lasitaiteilijoiden joulukuusia voit ihailla neljän eri lasistudion edustajan koristelemia kuusia. Juuri avautuneen Handmade - Scandinavian Glass Starting all over -näyttelyn kansainvälistä workshopia voit seurata lasistudio Lasismissa (Lasitehtaanaukio 2, Riihimäki) klo 11–16.

Metsästysmuseo juhlistaa 100-vuotiaan Suomen alkuperäisiin riistaeläimiin kuuluvaa metsäpeuraa Suomenpeura-näyttelyllään vuoden loppuun saakka. Joulutorilla voi myös tutustua Riihimäen lasten ja nuorten taidekoulun laatimaan jouluikkunaan.

Tapahtumaan ja näyttelyihin on vapaa pääsy.


 
Lasitaiteilijoiden joulukuusia

Näyttely Suomen lasimuseossa 17.11.–31.12.2017
 
Neljää eri lasistudiota edustavat lasitaiteilijat koristelevat joulukuusia itse valmistamillaan sekä muilla itselleen rakkailla joulukoristeilla. Mukana näyttelyssä ovat: Aino Vilpas ja Marjut Numminen (Soda Shop Design, Hämeenlinna), Maarit ja Kaappo Lähdesmäki (Osuuskunta Lasismi, Riihimäki), Jan Torstensson ja Tuulikki Tähtivaara-Torstensson (Lasistudio Jan Torstensson, Kiikoinen) sekä Emmaleena Niemi ja Jonas Paajanen (Noituus Design, Nuutajärvi).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti