perjantai 17. marraskuuta 2017

Theodor Käpin kaiverrustyötä


Riihimäen lasin valmistaman jalallisen maljan
korkeus on 84 mm ja suuaukon halkaisija
102 mm. Onko kuva-aiheena Th. Käpin versio
aalloista nousevasta Afrodite´sta?
 
Tässä blogissa oli lokakuussa pari julkaisua Riihimäellä pidetystä lasinkaiverruskurssista, jonka järjesti Suomen lasimuseo. Silloin kun Suomessa oli vielä useita lasitehtaita, lasinkaiverruksen taito siirtyi vanhemmalta mestarilta nuoremmalle tekijälle. Kun tuo perinne on katkennut, niin ulkomaiset kaivertajat kävivät opettamassa suomalaisille studiolasin tekijöille kaivertamisen perusteita:

1930 – 1950 –luvuilla kaivertaminen oli olennainen osa monen taidelasiesineen ilmettä. Useat kaivertajat ovat kuitenkin jääneet henkilöinä vaille ansaitsemaansa huomiota, kun vain esineen muotoilija on saanut nimensä esineen tekijätietoihin ja markkinointiin. Aina ei edes muotoilijaa ole tuotu esille, kun markkinoinnissa on luotettu pelkästään tehtaan brändiin.

Jalkalaatan pohjassa on signeeraus:
Th. Käppi Riihimäen Lasi Oy -38.
 
Laajemmin kaivertajista tunnetaan ehkä Hjalmar (Jalmari) Lehto, Toivo Rusko, Richard Jungell, Aimo Okkolin, Matti Okkolin, Theodor (Teodor) Käppi, Erkki Käppi, Sulo Tommola. Ehkä kaikkein tunnetuin on Theodor Käppi, jonka kaivertama on oheinen pieni jalallinen malja ja toisessa kuvassa esiintyvä saman sarjan vähän isompi malja.

Th. (Theodor – Teodor) Käpin naiskauneutta.

Theodor Käpistä on vaikea löytää tietoja, mutta eri lähteiden perusteella sentään jotain:
1902 hän syntyi Vuokselassa Karjalan Kannaksella. Teodor Käppi opiskeli Taideteollisen oppilaitoksen iltalinjalla, mutta ilmeisesti opinnot jäivät kesken. 1925 Käppi aloitti työskentelyn Riihimäen lasitehtaalla. 1939 hän muutti Helsinkiin ja perusti lasinkaivertamon yhdessä Antti Salmenlinnan kanssa. Toinen maailmansota keskeytti työskentelyn ja sodan jälkeen 1946 Käppi siirtyi työskentelemään Iittalan lasitehtaalla ja 1949 hän siirtyi Kauklahden lasitehtaalle, josta siirtyi tehtaan sulkemisen jälkeen 1952 Riihimäelle. 1967 Käppi jäi eläkkeelle, mutta teki jonkin verran kaiverrustöitä omilla laitteilla. Th. Käppi kuoli Riihimäellä 1972.

Samanlaisen maljan isompi, noin 15 cm
korkea, versio. Kuva-aiheena ehkä
abstrahoituja pilviä? Signeerattu samalla
tavalla kuin edellä esitelty pienempi malja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti