tiistai 5. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää


Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Varmuudellasi ei tiedetä, mistä kynttiläperinne on saanut alkunsa. Yhden käsityksen mukaan kynttilöiden poltto juontaa juurensa Ruotsin valtakunnan ajoilta. Tuolloin kynttilät sytytettiin ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Autonomian aikana kynttilöitä poltettiin keisariperheen kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä alettiin polttaa Runebergin päivänä 5. helmikuuta vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös jääkäriliikkeen tapana merkitä suojatalo, etappitalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä turvallisesti. Vakituinen perinne kynttilöistä ikkunalaudalla tuli kuitenkin vasta vuonna 1927, kun Itsenäisyyden Liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi 18–21. Nykyään kynttilöiden poltto lopetetaan usein klo 20.

Timo Sarpanevan Festivo-kynttilänjaloissa
on Itsenäisyyden kynttilät. Valkoinen
Festivo on kokeilusarjaa, eikä niiden
pitänyt päätyä markkinoille.

Oheisessa kuvassa on pari Itsenäisyyden kynttilää, joita Maanpuolustusyhtiö MPY Oy myi aikanaan. Yhtiön omistavat Reserviläisliitto ja Reserviupseeriliitto. Kynttilät on pakkauksen mukaan Hackman Designor Oy Ab Havin Riihimäellä valmistamia antiikkikynttilöitä.

Kynttilänjalkoina Timo Sarpanevan muotoilemat Festivo-kynttilänjalat: toinen valkoinen ja toinen väritön, kun sinistä ei nyt löytynyt kuvattavaksi. Festivoiden väriversioista on julkaistu juttu tässä blogissa 3.12.2015:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2015/12/punertavia-festivo-kynttilanjalkoja.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti