lauantai 16. joulukuuta 2017

Mariskoolin ”esiäiti”



Iittalan tuotannossa 1920-luvulla ollut
sokerikko, jonka väri on hienostuneen
hento lila. Esineen korkeus on 15 cm
ja suuaukon halkaisija on 14,5 cm.
 
Oheinen lasimalja on aikanaan valmistettu sokerikoksi Iittalassa. Se löytyy ainakin vuonna 1922 julkaistusta Karhula-Iittalan ensimmäisestä yhteisestä puristelasikuvastosta, jonka Ahlström julkaisi uudestaan näköispainoksena 1978. Ahlström osti Karhulan tehtaat 1915 ja Iittalan lasitehtaan 1917. Aluksi molemmilla tehtailla oli omat tuotekuvastonsa. Yhteiskuvastossa on tuotenumeron perässä I Iittalassa valmistettujen esineiden kohdalla ja K Karhulassa valmistettujen mallien yhteydessä.

Sokerikko Karhula-Iittalan lasitehtaiden
ensimmäisessä yhteisessä kuvastossa.
I-kirjan mallinumeron perässä kertoo,
että esinettä valmistettiin Iittalassa,
mutta ei Karhulassa.
 
 
Iittalan ensimmäinen tuotekuvasto ilmestyi 1892 ja siinä on jo samankaltainen esine, mutta se eroaa jonkin verran tuosta vuoden 1922 kuvaston esineestä. Tässä vanhemmassa on jalan puolivälin paikkeilla sen kapeimmassa kohdassa sormukseksi kutsuttu paksunnos. Uudemmassa mallissa ”sormus” on ylempänä ja jalan ympärysmitta on pidemmällä osuudella sama.


Mariskoolilta näyttävä skoolimalja on kuvattu
jo Iittalan lasitehtaan ensimmäisessä painetussa
kuvasto-hinnastossa vuodelta 1892. Siinä on
kahta kokoa Onni-nimisiä skooleja, suurempi on
numeroilla 711-712 halkaisijaltaan 137,5 mm ja
pienempi numeroilla 713-714 halkaisijaltaan
112,5 mm. Kumpaakin on valmistettu sekä
valkoisena että luunvalkoisena.

Kun tätä nyt tuotannossa olevaa Mariskoolia vertaa
noihin vanhoihin Iittalan malleihin, niin kyllä selvästi
esikuvana on ollut 1922 vuoden kuvastossa ollut versio,
eikä se vuoden 1892 kuvastossa ollut Onni-skooli.
 
Vielä 1900-luvun alussa suomalaiset lasitehtaat ostivat valmiita muotteja Keski-Euroopasta ja täällä valmistettujen muottien tekijöinä oli ulkomailta Suomen hankittuja muottimestareita, jotka käyttivät ulkomaisia esineitä esikuvina muotteja tehdessään. On siten epävarmaa ovatko näiden Mariskoolien esiäidit valmistettu ulkomailta ostetuilla muoteilla vain onko ne tehty Suomessa ulkomaisen esikuvan pohjalta.


Lasimassan väri on lievästi lila, joka johtunee siitä,
että massassa on liikaa mangaania. Täysin väritöntä
lasimassaa on varmaan tavoiteltu eli lila vivahde on
vika, mutta monen mielestä tämä lilan häivähdys
tekee siitä upeamman kuin täysin mitä väritön olisi.
 
Marimekon tilauksesta Mariskoolia alettiin valmistaa Nuutajärvellä 1965. Silloin tehtaan omisti vielä Wärtsilä. Uustuotannon keksijöiksi ovat ilmoittautuneet Vuokko Nurmesniemi, Risto-Matti Ratia ja Armi Ratia itse. Jonkun tiedon mukaan Mariskooleja olisi valmistettu jossain vaiheessa myös Riihimäellä, mutta Iittalassahan niitä on valmistettu jo pitkään.



Maljan piparkakkureunos on taivutettu hieman
ulospäin, kun uusituotantoversiossa reunus
on suoraan ylöspäin.

 
Mariskooleista löytyy netistä runsaasti julkaisuja, ohessa linkit muutamaan:





3 kommenttia:

  1. Jäin kaipaamaan sokerikon kokoa, eli korkeutta ja halkaisijaa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos huomautuksesta; mitat olivat unohtuneet. Nyt ne on lisätty ensimmäisen kuvan kuvatekstiin.

    VastaaPoista
  3. Sokerikon lisäksi on tehty leivostarjotin.

    Tämä leivostarjotin on esillä Desingmuseossa Iittalassa.

    Kuvat löytyy täältä http://kruununjalokivet.com/?p=1685

    VastaaPoista