sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Vilkas Lasipäivä Riihimäellä


Suomen lasimuseo täyttyi eilen lauantaina lasiesineistä kiinnostuneista ihmisistä. Kävijöitä oli yli 2.000. Esineitä oli myymässä noin 50 yhdistyksen jäsentä, paljon enemmänkin olisi halukkaita tulossa myymään. Ostajia paikalle tuo laaja ja hyvätasoinen valikoima suomalaista lasituotantoa – missään muussa sisätapahtumassa ei ole näin runsasta lasiesineiden kattausta. Lasimuseon piha-alueilla kesäkuussa järjestettävässä Lasi- ja keräilytapahtumassa on myyjiä lähes sata, mutta siinä tapahtumassa myydään muutakin keräilytavaraa lasin lisäksi.

Kun paikalle tulee tosiostajia, jotka ovat valmiit maksamaan asiallisen hinnan haluamastaan lasiesineestä, niin tämä tarjoaa myyjille hyvän lähtökohdan. Lopulta kauppojen syntyminen on tietenkin kiinni siitä ovatko esineet juuri nyt haluttuja ja onko hinnoittelu kohdallaan.

Myyntipöydiltä löytyi eturivin muotoilijoiden laatuesineitä, mutta kovin paljon wow-esineitä ei näkynyt. Vanhaa, ennen 1900-lukua valmistettua, lasia ei kovin paljon ollut tarjolla. Suurin osa esineistä oli 1950-luvulla ja sen jälkeen valmistettuja, koska suurin osa ostajakunnasta etsii juuri niitä.

Lisää kuva Lasipäivältä julkaistaan tässä blogissa lähipäivinä.
Seuraavan kerran lasimuseolla myydään lasia lauantaina 9.6.


Tässä tapahtumassa paikkamaksu sisältää ison valmiiksi
pystytetyn pöydän, mutta pöytäliinat ovat myyjien mukanaan
tuomia. Tällä tavalla myyntipöydän valmiiksi saattaminen
käy nopeasti, vaikka myyjillä onkin 2 tuntia aikaa ennen kuin
ostajat tulevat.


Pieni osa Teemu Anttilan myyntivalikoimasta.
Oikealla Gunnel Nymanin Simpukka.


Pertti Mäkelä myyntipöytäänsä valmistelemassa.

Oiva Toikan rubiininpunainen Flora-kannu oli yksi
tapahtuman harvinaisuuksista.


Myös Helena Tynellin Onnenlehti
ruskeana on harvemmin tarjolla.


Toikan rubiininpunainen Flora-kannu.


Seppo Turkkilan valikoima melkein valmiina.


Riihimäen Lasin karahvit Ritva Karjalaisen pöydällä.


Jarmo Kaapan osasto alakerran luentosalissa.


Pasi Varton pöydällä suomalaisen taidelasin klassikoita.


Helena Tynellin rubiininpunainen Tuulimylly.


Värikäs valikoima Elisa Rannan pöydällä.


Kippolan veljesten myyntipöytä sisääntuloaulan parvella.

Suomen lasimuseon ystävien aktiivit Anita Elomaa
ja Sirkka-Liisa Löflund tutustumassa huutokauppa-
pöydän esineisiin.


Suomen lasimuseon ystävät ry huusi tämä tuopin
lahjoitettavaksi lasimuseon kokoelmiin. Tuoppi on
mahdollisesti valmistettu Nuutajärvellä, vaikka
kansi onkin saksalaisvalmisteinen.



Tapahtuman avauduttua yleisölle ei syntynyt mitään
tungosta, kun väki jakautui niin moneen paikkaan ja
suurin osa tuli vähän myöhemmin.


Jonkin verran oli tarjolla myös vanhaa lasia, vaikka sitä
keräävien määrä ei olekaan suuri. Myös puristelasiesineitä
oli tarjolla enemmän kuin mitä näissä valokuvissa näkyy.


Ritva Eskelisen ja Marja-Liisa Ässälän runsas myyntipöytä.


Takana oikealla Tiina Nordströmin
Pari-maljakko on Iittalan tuotantoa.


Satu Helpin monipuolista valikoimaa.


Alpo Koskisen osastoa.


Kumelan karahvi laseineen.


Pekka ja Raija Salon pöydällä laatulasia.


Näkymä Mikko Felinin pöydältä.


Jarmo Jaakkolan laadukasta valikoimaa.


Näkymä Heikki Rautiaisen myyntipaikalta.
 

Harvinaisen isokokoinen Humppilan vaasi.
 

Riihimäen Lasin vientitarroilla varustettu kokonaisuus

Myös tämän vuosituhannen taidelasiesineitä alkaa
tulla tarjolle tällaisiin myyntitapahtumiin. Oikealla
Johannes Rantasalon lasitaidetta.

Timo Sarpanevan kaadin laseineen ja Kaj Franckin
muotoilema kaadin laseineen.


Taina Vuorelan myyntipöytä.


Paljon enempää kävijöitä ei myyntipöytien välisille
käytäville mahdu. Etualalla Esa Tarkan osasto.

2 kommenttia:

  1. Jätin monen vuoden jälkeen tämän lasipäivän väliin, eikä kuvia katsellessa harmita yhtään. Ehkä oma keräilykohteeni on lasimaailmassa niin tylsä ja mitätön, että harvoin "ammattimyyjät" ottavat niitä mukaansa tapahtumiin, jos sellaisia ovat ylipäätään myytäväksi hankkineetkaan. No ehkä vanhan puristelasin aika on vielä joskus tulossa...ennen kuin perikunnat ovat heittäneet "tylsät" ja vanhanaikaiset käyttölasinsa roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaa puristelasia kyllä ilmaantuu aika paljon tunnistukseen, mutta ei sitten ilmeisesti liiku myyntipöydille.

      Poista