tiistai 6. helmikuuta 2018

Kouvolassa vilkkaat yhden päivän messut



Messupaikkana oli huvilan näköinen rakennus
nimeltä Tuulensuoja. Se on rakennettu apteekiksi
vuonna 1891 ja on toiminut myös Kouvolan
kaupungintalona.
 
Kouvola tunnetaan rautatien solmukohtana ja Pohjois-Kymenlaakson paperiteollisuusseudun keskuksena. Monelle seutu oli aikaisemmin tuttu Valkealan, Korian ja Kouvolan varuskunnista. Nykyään vain Vekaranjärven korpivaruskunta toimii edelleen. Kaupunki tunnetaan myös heikosta menestyksestään erilaisissa paikkakuntien imagolistauksissa. Vuoden 2009 kuntaliitoksessa Kouvolaan liitettiin Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kuusankoski ja Valkeala. Anjalankoski syntyi 1975 kun Anjala ja Sippola yhdistyivät.  
 


Aamulla ovien avautuessa paikalla oli pitkä jono yleisöä
ja ainakin aamupäivän ajan väki vaihtui tasaiseen tahtiin.
 
Kauppiaita oli 14 ja he olivat jakautuneet useaan
huoneeseen. Noin puolet heistä mahtui tähän
isoon saliin.


Tuulikki Juusela oli saanut oman huoneen.


Myös Lassen laatikoilla oli oma peräkammari.


Tähän huoneeseen oli mahtunut kaksi kauppiasta.


Satu Helpin osastoon kuului myös erkkeri.
Pöydältä löytyi tuttuun tapaan Okkolinia.


Tälle komealle maljalle ei keksitty valmistajaa.
Ilmeisesti se ei ole kotimainen.

Kaunista värillistä käyttölasia.

Pienillä messuilla myös narupurkit ja viinipullot olivat
pieniä. Vertailukohtana Nanny Stillin Lumitähti-sarjan
karahvi ja lasit.
 

Kaksi pientä ja koristeellista maljakkoa.
 

Tällä pöydällä esineen koon saattoi
valita "tarpeen" mukaan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti