lauantai 24. maaliskuuta 2018

Timo Sarpanevan näyttely avautui Designmuseossa



Ylen tv-uutisissa esitettiin torstaina klo 20:30
uutisissa juttu Sarpaneva-näyttelystä. Jutun
voi katsoa Yle Areenasta:
noin 19 minuuttia lähetyksen alusta.
 
Sarpaneva aloitti uransa graafikkona ja vuonna 1951 hänet palkattiin Iittalan suunnittelijaksi. Hänen uransa ensimmäinen menestys oli vuoden 1954 Milanon triennaali, jossa suunnittelija voitti Grand Prix-palkinnon lasiesineillään. Kansainvälistä menestystä hän saavutti myös näyttelyarkkitehtuurien muodossa, Suomen osastot H55-näyttelyssä, Milanon triennaalissa 1957 ja Montrealin maailmannäyttelyssä 1967 olivat kaikki Sarpanevan suunnittelemia.

Kansainvälinen ura vei Sarpanevan työskentelemään myös ulkomaille. Saksalaisen Rosenthalin Suomi-astiasto on yhä tuotannossa ja italialaisen lasinvalmistaja Veninin kanssa Sarpaneva työskenteli 1990-luvulla. Lasiveistosten toteuttaminen jatkui 1990-luvulla Venetsian Muranossa, jossa viimeisiä Sarpanevan teoksia tehtiin 2000-luvun alkupuolella.



i-lasia Designmuseon näyttelyssä.
Kuva on Yle Uutisten jutusta.
 
”Säveltäjä ei ole mitään ilman orkesteria”

Designmuseon laaja ja kattava näyttely Timo Sarpanevasta tuo esille ennenäkemätöntä materiaalia Sarpanevan uran varrelta: lahjakkaan graafisen taiteen opiskelijan oppilastöitä, painokangas- ja tekstiilimalleja ja paljon sellaista materiaalia, jota ei ole aiemmin ollut esillä. Näyttelyssä on esillä myös Sarpanevan keskeiset lasiteokset kuten Kajakki (1954) ja Orkidea (1954). Näyttelyssä nähdään myös Montrealin maailmanäyttelyyn vuonna 1967 toteutettu suurikokoinen Ahtojää teos, jossa Designmuseon versiossa on esillä 210 lasiosaa. Näyttelyssä taiteellisen työskentelyn rinnalla nähdään monipuolinen otos hänen käyttöesineistöään.

Näyttelyn keskeisenä materiaalina on Marjatta Sarpanevan kuvaamat ainutlaatuiset videotallenteet Timo Sarpanevasta, joiden lyhyt versioihin voit tutustua täältä. Niissä ollaan eri lasihyteissä, tehtailla ja tuttujen ihmisten seurassa: Iittalassa, Nuutajärvellä ja Muranossa Venetsiassa; Helsingissä ja Washingtonissa. Lisäksi materiaaleissa on haastattelunauhoja, joissa Sarpaneva kertoo omasta työstään ja teoksistaan. Aalto Yliopiston elokuvaleikkauksen professori Anne Lakanen on editoinut näyttelyssä käytetyt projisoinnit ja filmit.
 

Festivosta piti ensin tulla lasisto. Kuva on Yle Uutisten jutusta.


Timo Sarpaneva seuraa Iittalassa muotoilemansa
esineen valmistusta. Kuva on Marjatta Sarpenavan
kuvaamasta videosta.


Sarpanevan Linnunpää vasemmalla.
Kuva on Yle Uutisten jutusta.

Timo Sarpanevan (1926-2006) ura pähkinänkuoressa
Sarpaneva oli muotoilijatyön ohessa lahjakas graafikko. Hän valmistui graafikoksi vuonna 1949 graafisen taiteen osastolta Taideteollisuuskeskuskoulussa ja muun muassa ikoninen Iittalan i-merkki on hänen käsialaansa.

Sarpanevan ura lasitaiteilijana alkoi 1949, jolloin hän voitti toisen palkinnon Riihimäen lasitehtaan järjestämässä Pohjoismaisessa kilpailussa.

Kansainväliseen tietoisuuteen Sarpaneva nousi vuonna 1954 Milanossa pidetyssä triennaalissa, jossa hän sai Grand Prix-palkinnon mm. lasiesineistään Kajakki, Orkidea ja Lansetti.

Vuonna 1970 Sarpaneva aloitti yhteistyön saksalaisen Rosenthalin keramiikkatehtaan kanssa, ja Suomi-astiastosta (1974) tuli myyntimenestys, joka on yhä tuotannossa.

Timo Sarpanevan tekstiilisuunnittelu on kattanut niin kudottuja kankaita Porin puuvillalle, kuin menestyksekkäitä Ambiente-kankaita Tampellalle (1965).

1980-luvun alusta lähtien Sarpaneva alkoi keskittyä yhä enenevässä määrin taideteosten toteuttamiseen, teosten materiaaleina olivat lasin lisäksi graniitti ja metalli. Lasiveistosten toteuttaminen jatkui 1990-luvulla Venetsian Muranossa, jossa viimeisiä Sarpanevan teoksia tehtiin 2000-luvun alkupuolella.

Timo Sarpanevalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1958. Sarpaneva sai professorin arvonimen vuonna 1976. Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtoriksi hänet nimettiin 1993.

Sarpaneva vihittiin maailman ensimmäiseksi muotoilun kunniatohtoriksi Royal College of Art, Lontoossa 1967. Hän oli myös University of Mexico Cityn akateemikko H.C. 1985.

Timo Sarpanevan keskeisiä töitä ovat: Lansetti (1952), Orkidea (1954), Kajakki (1954), Iittalan i-lasisarja (1956), Festivo (1966), Ahtojää (1967), Finlandia-sarja (1964), Suomi-astiasto (1974) ja Archipelago (1979).




Marjatta Sarpanevan taustalla näkyy Ahtojää-teosta.
Kuva on Yle Uutisten jutusta.
 
Lauantaina 24.3. klo 13 Marjatta Sarpaneva kertoo Timo Sarpanevasta

Designmuseon näyttelyssä Marjatta Sarpanevan 1990- ja 2000-luvuilla kuvaamat videotallenteet avaavat uuden näkökulman suomalaisen muotoilun legendaariseen hahmoon. Timo Sarpaneva korosti yhteistyön merkitystä suunnittelijan ja käsityöläisten ja tehtaan välillä. Teollisuudessa toimivalle muotoilijalle keskeistä olivat sosiaaliset taidot ja halu työskennellä “tehtaan lattialla”, yhdessä käsityöläisten kanssa.

 
Lähde: http://www.designmuseum.fi/fi/exhibitions/timo-sarpaneva/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti