lauantai 14. huhtikuuta 2018

Pasi Kärkkäinen-Tunkelon Rannalla


Pasi Kärkkäinen-Tunkelon näyttely Rannalla on
esillä lasimuseon sisääntuloaulan parvella.
 
Suomen lasimuseossa Riihimäellä on avautunut Kärkkäinen-Tunkelon näyttely Rannalla ja se on esillä siellä 6.5. asti.
 
Pasi Kärkkäinen-Tunkelo: Lampi-sohvapöytä.
 
Muotoilija Pasi Kärkkäinen-Tunkelo (s.1986) työskentelee monipuolisesti muotoilun eri osa-alueilla. Hän on tehnyt yhteistyötä Samuji -tuotemerkin kanssa suunnitellen painokankaita ja Samuji Koti -malliston sisustus- ja käyttöesineitä. Usein hänen teoksensa syntyvät dialogimaisella yhteistyölläeri artesaanien kanssa, materiaalien sekä valmistustapojen ehdoilla.

Pasi Kärkkäinen-Tunkelo:
Lumme (lasi ja puu).
 
Rannalla -näyttelyn teokset ovat veistoksia ja käytettäviä taide-esineitä. Teosten lähtökohtana on ollut rantamaiseman yksityiskohtien sekä miljöön tarkastelu ja kokeminen. Niiden kuvitusmaisessa ilmaisussa näkyy Kärkkäinen-Tunkelon tausta kuviosuunnittelun parissa. Useat näyttelyn teokset on toteutettu eri materiaaleja yhdistämällä. Lasi ei välttämättä ole teosten pääosassa, mutta on kuitenkin materiaalina merkittävänä osana.


Pasi Kärkkäinen-Tunkelo: Kaislat.

Pasi Kärkkäinen-Tunkelo:
Aura-pöytävalaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti